Keskustakonsultti iskee tilaamatta ja yllätyksenä
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini osaa yllättää. Nyt hän flirttailee avoimesti keskustan ehdokkuudella ja neuvoo puoluetta kannatuksensa kasvattamisessa (MT 26.10). Vaikka konsultin ohjeet tulevat tilaamatta ja yllätyksenä, keskustan johdon ei kannata niitä sivuuttaa.Timo Soinin mielestä Suomea pitäisi johtaa keskeltä. Hänen mukaansa ”keskusta on juuriltaan sivistyspuolue ja maltillisen konservatiivinen yhteiskunnan uudistaja”.
Soinin ajattelussa oikeistopuolueet keskittyvät rahaan ja vasemmistopuolueet rakenteisiin. Tässä touhussa arvoista ja arvokkaasta elämästä’ kiinnostuneet tavalliset ihmiset jäävät syrjään.
Meneillään oleva kiivas keskustelu translaista ja aborttioikeudesta ovat entisen peruspomon mielestä esimerkkejä tilanteista, joissa keskustan pitäisi olla rohkeampi.
Samoin yhteiskunnan kristillinen arvopohja kaipaisi Soinin mielestä selvempää puolustajaa.
Vaikka Annika Saarikon johtama keskusta on omassa puolueessaan antanut edustajilleen vapaat kädet toimia arvopohjaisissa kysymyksissä, Soinin ajatuksilla on kaikupohjaa myös keskustan riveissä.
Olennaista on havaita, ettei monilla keskustan kannattajilla ole välttämättä mitään vaikkapa translain muutosta vastaankaan.
Se ei kuitenkaan ole heille kärkipään kysymyksiä tilanteessa, jossa maaseudun lukioverkkoa pitäisi puolustaa, ruokaturvasta huolehtia ja metsien omistusoikeus turvata.
Myös kristilliseen arvopohjan turvaaminen voi nykyisesä kaoottisessa maailmassa olla monille tärkempää kuin tällä hetkellä aistitaankan. Tämän Soini selvästi aistii.
Soini on aiemmin arvostellut keskustaa rankasti. Perussuomalaisen kautensa aikana keskustan kurmoottaminen oli hänelle lempipuuhaa. Nyt on ääni kellossa kuitenkin muuttunut. Arvostelu on muuttunut arvioimiseksi.
Vielä on pitkä matka siihen, että Soini oikeasti keskustaan liittyisi, mutta hän ei pidä sitä mahdottomana.
Päinvastoin Soini kaipaa yleiskeskustalaista ”kraatteria”, joka yhdistäisi myös maakuntien voimia kokoomuksen ja vihervasemmiston keskittäjiä vastaan.
On entisestä perussuomalaisten pomosta mitä mieltä tahansa, tämä varoitus kannattaa maakuntien väen ottaa tosissaan.
Kun keskusta joka tapauksessa joutuu pohtimaan linjauksiaan uusiksi ennen kevään eduskuntavaaleja, kaikesta puolueen tilaan liittyvästä ulkopuolisesta konsultoinnista kannattaa ottaa hyöty irti.
Johtopäätöksensä juureva puolue tekee toki itse. Samalla on syytä huomata, ettei Soinia muisteta keskustassa myöskään pelkästään hyvällä.
Sen verran hahmotonta perussuomalaisten maaseutupolitiikka kovan substanssin osalta aikanaan oli. Myös puolueen aiemmat ilmastolinjaukset näyttäytyvät nykyisen kehityksen valossa vastuttomilta.
Silti Soini saatettaisiin ottaa keskustan listoille mukaan. Lupaus siitä, että hän pystyisi ”nostamaan puolueen kannatuksen muutamassa kuukaudessa 15 prosenttiin ” kuulostaa mojovalta.
Miten ja missä positiossa hän sen tekisi, jää edelleen auki. Toki se on vielä epäselvää varmasti myös Soinille itselleen.
Vaaleihin on enää muutama kuukausi. Soinin asettamaan tavoitteeseen saattaa yltää myös Saarikko ja hänen puolueensa väki.
Helppoa se ei kuitenkaan ole. Tässä asiassa keskustan johto on varmasti konsulttinsa kanssa samaa mieltä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







