Lähiruokaa kaukaa
”Ulkomaista ruokaa on kenenkään vaikea ymmärtää lähellä tuotetuksi.”Suomessa myydään lähiruokana ruokaa, jonka raaka-aineet ovat kuitenkin ulkomailta peräisin, kertoi MTV3 taannoin. Kysymyksessä oli Makuja Pohjois-Karjasta -tuotemerkki, jonka alla markkinoitiin myös ulkomaisista raaka-aineista tehtyjä ruokia.
Tuotemerkki samastuu ihmisten mielissä lähellä tuotettuun ruokaan, jota on totuttu nimittämään lähiruuaksi. Lähiruualla ei ole tarkkaa määritelmää, mutta yleisesti se ymmärretään suomalaiseksi ruuaksi. Ulkomaista ruokaa on kenenkään vaikea ymmärtää lähellä tuotetuksi.
Evirakin on selvitellyt, onko tuotemerkillä johdettu kuluttajaa harhaan. Sellainenkin ajatus voidaan hyvin esittää.
Tuotemerkin käytön sääntöihin oltiin ottamassa vaatimusta suomalaisista raaka-aineista. Tätä ajoi MTK-Pohjois-Karjala, joka sai tukea muiltakin tahoilta. Kaupan vaatimuksesta kotimaisuus kuitenkin jäi pois kriteerien joukosta.
Pro Agria on luvannut, että se tarkistaa tuotemerkin muotoon Työtä Pohjois-Karjalasta. Tämä on tietenkin parannus kuluttajan kannalta – kukaan ei sotke merkkiä enää lähiruokaan. Lähiruuan kannalta asia kuitenkin huono. Se kertoo, että lähellä tuotetun ruuan puolesta täytyy edelleen jatkaa työtä.
Lähiruoka on todellakin suomalaista ruokaa. Kaikkia asioita ei tarvitse määritellä eikä ohjeistaa, jotta ihmiset tajuavat ne. Lähiruoka on juuri sellainen brändi, joka on helppo ymmärtää.
Sitä pitäisi juuri sen takia hoitaa hyvin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
