Hallitus epäonnistui päätavoitteessaan – synkistelystä pitäisi kuitenkin päästä ratkaisuihin

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on pyrkinyt esiintymään vastavoimana hallituksen talouspolitiikalle. Kuva: Jarno Mela

Pääkirjoitus|Politiikka

21.4.202610:30

Pääkirjoitus

Niklas Holmberg

Iranin sodan pitkittyminen on kääntänyt Suomen talouden odotukset päälaelleen. Vielä alkuvuodesta tilanne näytti hyvältä. Kasvu oli lähtenyt liikkeelle ja sen odotettiin kiihtyvän vuoden loppua kohti. Nyt monet ekonomistit ennustavat jo taantumaa loppuvuodelle. Esimerkiksi Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen ennakoi maanantaina A-studiossa isojen rakennusliikkeiden konkursseja, jos asuntomarkkina hyytyy entisestään.

Kehitys riippuu ennen kaikkea siitä, saadaanko Persianlahdella kestävä rauha aikaan. Tällä hetkellä se näyttää epätodennäköiseltä. Ja vaikka tankkerit pääsisivät kulkemaan Hormuzin salmessa, kestää tuotantoketjujen palautuminen pitkään. Erityisen ongelmallista on maakaasun saanti, joka on monen kemianteollisuuden tuotteen keskeinen raaka-aine.

Hallitus ei voisi juuri huonommissa merkeissä käydä kehysriihtään. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) myönsi maanantaina Helsingin Sanomissa, että hallitus ei saavuta tavoitettaan velkasuhteen taittamiseksi. Hallituksen keskeisenä tavoitteena on ollut, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen ei kasvaisi enää ensi vuonna. Työllisyystavoitteet ovat karanneet saavuttamattomiin jo aiemmin.

Uusia miljardiluokan toimia ei ole enää tulossa. Hallituksen on määrä sopia noin 400 miljoonan euron arvosta korvaavia säästöjä aiemmin vajaaksi jääneille säästöille. Kasvupuolella puhutaan lähinnä yrittäjien eläkejärjestelmän korjaamisesta. Vaalien lähestyessä kunnianhimo laskee pakostakin. Jo tehtyjen päätösten peruminen taas avaisi poliittisen Pandoran lippaan, jossa kaikki asiat olisivat uudelleen pöydällä.

Suomen talouden ongelmat eivät ole suhdanneluontoisia, kasvua ei käytännössä ole ollut vuoden 2008 finanssikriisin ja Nokian romahduksen jälkeen. Geopolitiikka painaa, mutta niin se haittaa muitakin Euroopan maita. Suomen työttömyysaste on koko EU:n korkein. Ei Suomi täysin yksin ongelmineen ole. Unionin isot taloudet Saksa, Ranska ja Italia ovat nekin vaikeuksissa. Pohjoismaiden kelkasta Suomi on auttamatta pudonnut.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sai aikaan keskustelua, kun hän kehotti ottamaan mallia Espanjan elvyttävästä talouspolitiikasta. Onkin hyvä kysymys, missä määrin hallituksen leikkaukset ovat syynä talouden surkeaan tilanteeseen. Etelä-Euroopan maat ovat kuitenkin eri tilanteessa EU:n elpymisvälineen tukirahojen ja vuosikymmenen takaisen matokuurin jäljiltä. Suomen ja niiden edut alkavat kuitenkin olla samansuuntaisia. Elvytysraha ja matalat korot kelpaisivat meillekin.

SDP on kaiken lisäksi sitoutunut velkajarruun, joka tarkoittaisi jopa kymmenen miljardin lisäleikkauksia ensi vaalikaudella. Aika näyttää, ovatko puolueet oikeasti valmiita pitämään kiinni säästötavoitteista. Velkaantumisen pysäyttäminen edellyttää joka tapauksessa kasvua. Jos hyvän suhdanteen maksimikasvu on yhden prosentin luokkaa, ajaa matokuuri talouden helposti taantuman puolelle. 1990-luvulla leikattiin rajusti, mutta samalla devalvaation ja Nokian vetämä teollisuus toi 3–5 prosentin vuotuisia kasvulukuja.

Suomessa on paljon lupaavia yrityksiä ja osaavaa työvoimaa. Kansainvälisen tilanteen lisäksi talouden suurin pullonkaula on kansalaisten pelokkuus käyttää rahaa. Jatkuva synkistely ja puhe hyvinvointivaltion karsimisesta ei kannusta ketään kuluttamaan. On vain järkevää säästää pahan päivän varalle, jos asiat ovat koko ajan menossa huonompaan suuntaan. Synkistelystä on vaikea päästä eroon. Vaalit voittaa kuitenkin se, joka uskottavasti lupaa parempia aikoja.