Halonen rakensi omanlaisensa tien

Tasavallan presidentti Tarja Halosen kaksitoista vuotta kestänyt kausi Suomen presidenttinä päättyy huomenna. Kun uusi tasavallan presidentti Sauli Niinistö antaa juhlallisen vakuutuksensa eduskunnassa torstaina puolen päivän aikaan, siirtyy Halonen kahden edeltäjänsä seuraksi eläkkeellä olevaksi presidentiksi.

Tarja Halosen valinta 12 vuotta sitten oli poikkeuksellinen ainakin Suomen historiassa. Hän mursi paljon puhutun lasikaton, jonka on sanottu estävän naisten nousemisen yhteiskunnan huipulle. Hänen esimerkkinsä ei ole kuitenkaan heijastunut vieläkään koko yhteiskuntaan – esimerkiksi elinkeinoelämän huipulla sukupuolten väliseen tasa-arvoon on vielä pitkä matka.

Halonen on läksiäishaastatteluissa sanonut pyrkineensä koko kansan presidentiksi. Päämäärän saavuttaminen on ollut työlästä. Molemmilla kerroilla Halonen valittiin presidentiksi niukalla enemmistöllä. Kaksivaiheisessa presidentinvaalissa kansan vahva jakautuminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Halonen arvioikin Kalevan ja Hufvustadsbladetin haastattelussa, etteivät kaikki hyväksyneet hänen valintaansa.

Arvostelu on joissakin tapauksissa ollut liiallista, mutta toisaalta Halonen on omalla toiminnallaan antanut arvostelulle myös sijaa. Edeltäjiinsä Mauno Koivistoon ja Martti Ahtisaareen verrattuna Halonen arkipäiväisti presidentti-instituution. Arvostelijoiden mielestä ehkä liikaakin.

Halonen poikkeaa edeltäjistään myös taustansa suhteen. Hän oli ennen presidenttiyttään vahvasti mukana päivänpolitiikassa kansanedustajana, ministerinä ja kansalaisjärjestöaktivistina.

Vuoden 2006 vaalikampanjan yhteydessä Halonen sanoi havainneensa, että kansalaiset toivoivat presidentistä entistä voimakkaampaa arvovaikuttajaa. Halonen aikoi silloin olla tässä asiassa aikaisempaa rohkeampi.

Tässä suhteessa rohkeutta olisi saanut olla enemmänkin. Ulkopolitiikka on tietenkin presidentin tärkein politiikan alue, mutta arvojohtajana presidentillä on suuri vaikutusmahdollisuus myös sisäisiin asioihin.

Vaikka Halonen on presidenttinä puhunut voimakkaasti ja johdonmukaisesti tasa-arvon ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolesta, ei hän ole saanut herätettyä näistä asioista syvällistä keskustelua. Keskustelua on syntynyt sen sijaan siitä, kun Halonen on sekaantunut aktiivisesti poliittisiin virkanimityksiin ja riidellyt hallituksen kanssa valtaoikeuksista.

Urho Kekkosen virkakausien jälkeen kaikki tasavallan presidentit ovat jossain vaiheessa olleet presidentin valtaoikeuksien karsimisen kannalla, mutta siitä huolimatta he ovat presidenttinä käyttäneet olemassa olevia valtaoikeuksiaan vahvasti.

Halonen on kaksi kertaa sivuuttanut Suomen Pankin nimityksissä hallituksen esityksen. Hän ei esimerkiksi suostunut nimittämään Esko Ahoa, entistä pääministeriä ja vahva kilpailijansa presidentinvaalissa, Suomen Pankin johtokuntaan.

Suomi on muuttunut paljon Halosen presidenttikausien aikana. Muutos ei ole ollut varsinkaan hänen toisen kautensa aikana toivotun suuntaista. Vähemmistöjen asema ei ole vahvistunut ja pohjoismainen hyvinvointivaltiokin on suurissa vaikeuksissa.

Ulkopolitiikan hoidossa Halonen on onnistunut suhteellisen hyvin ja henkilökohtaiset suhteet naapurimaiden päättäjiin ovat kunnossa.

Koko presidenttikautensa aikana Halonen on ollut erittäin kiinnostunut kansainvälisestä vaikuttamisesta. Tulevaisuudessa hänellä on siihen myös mahdollisuuksia. Häntä on pyydetty YK:n väestö- ja kehitysasioihin keskittyvän työryhmän johtoon.

Tarja Halonen teki presidenttiydestään itsensä näköisen. Nyt on luopumisen aika. Luopuminen on aina vaikeaa, mutta samalla se on myös vapauttavaa.