Kiurun sanat ja teot
”Ministeri järjestää kunnille ylimääräisen nöyryysharjoituksen.”Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulla (sd.) on herännyt huoli Suomen harvenevasta lukioverkosta. Kiuru pelkää, että kunnat säästöpaineissaan edelleen lakkauttavat maaseudun pieniä lukioita (MT 2.2.).
Ministerin huoli on varmasti aiheellinen, mutta sen aitoutta sopii epäillä. Kiurulle ei pitäisi olla epäselvää, mistä pienten lukioiden lakkautusuhka johtuu.
Ei ole kuin pari kuukautta, kun hallitus teki esityksensä toisen asteen koulutuksen uudistuksesta. Tavoitteena on säästää lukio- ja ammattikoulutuksen rakenteista yhteensä 260 miljoonaa euroa.
Kuntien taloustilanne tuntien ei ole vaikea päätellä, mihin rahoituksen väheneminen johtaa. Valtion säästöpaineet tunnetaan kunnissa kiusallisen hyvin. Siksi on Kiurulta melkoista höperehtimistä varoitella sormi pystyssä kuntapäättäjiä palvelujen karsimisesta.
Ministeri järjestää varmuuden vuoksi kuntien opetustoimelle myös ylimääräisen nöyryysharjoituksen. Kunnat nimittäin joutuvat hakemaan tänä vuonna opetuksen järjestämislupansa uudelleen.
Monet opetustuloksillaan menestyneet maaseudun oppilaitokset pelkäävät lupiensa puolesta. Jos opetuksen keskittäminen suuriin yksiköihin ei onnistu kovilla säästövaateilla, järjestämislupien perumisella se onnistuu varmasti.
Kiuru on sinänsä hyvällä asialla kannustaessaan kuntia yhteistyöhön myös lukio-opetuksen järjestämisessä. Kunnissa tämä saatetaan silti kokea hieman turhauttavana.
Useimmissa kunnissa tehdään kaikki voitava, jotta tasokas jatko-opetus peruskoulun jälkeen ei vaatisi nuorten muuttoa pois kotoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
