Jo liki puolet jäätelöstä on tuontitavaraa
Jäätelön tuonti on lisääntynyt, kun Ingman lopetti tuotannon Suomessa.Lähes joka toinen Suomessa syöty jäätelölitra valmistetaan ulkomailla.
Kun vielä vuonna 2021 jäätelöä ja sen kaltaisia tuotteita tuotiin vuonna 2021 Suomeen 50,5 miljoonan euron arvosta ja vietiin 7,5 miljoonan euron arvosta, vuonna 2024 tuonnin arvo oli jo 76 ja vienti yhdeksän miljoonaa euroa. Tuonti kiloina oli 21 miljoonaa kiloa.
Suomessa valmistettujen jäätelöiden tuotannon arvo on noin 100 miljoonaa euroa ja myynnin 366 miljoonaa euroa – liki satasen per henki.
Jäätelöitä tuovat Lidl, Kesko ja S-ryhmä ja myyvät osan niistä omilla Gelatelli-, Pirkka-, Coop-merkeillään. Osa omista merkeistä teetetään Suomessa.
Vielä viitisen vuotta sitten S-ryhmä kertoi, että sen myymistä kermajäätelöistä 80 prosenttia valmistettiin Suomessa.
Nyt reilut 60 prosenttia S-ryhmän myymästä 22,5 miljoonasta jäätelölitrasta on valmistettu Suomessa.
”Jäätelön ja erityisesti herkuttelujäätelöiden suosio on ollut kasvussa”, kertoo myyntipäällikkö Juhani Haara. Vuoden suosikkeja ovat olleet hedelmä-, marja- ja sitrusmaut. Jouluksi tulee muun muassa piparkakulla, taikinalla ja glögillä maustettuja jäätelöitä.
S-ryhmän 10 myydyintä jäätelöä
Koti- ja monipakkaukset (aakkosjärjestyksessä):
Aino Ihana maitosuklaa 0,9 l
Coop suklaatuutit 6 kpl
Coop toffeetuutit 6 kpl
Coop vaniljakermajäätelö 1l
Kotimaista vaniljakermajäätelö (lakt.) 1l
Pingviini herkkutrio 1l
Pingviini veikeä vanilja 1l
Pingviini veikeä vanilja (lakt.) 1l
Pingviini wanhan ajan vanilja 1l
Xtra vaniljatuutit 8 kpl
Myös Keskossa premium-jäätelöiden suosio kasvaa.
”Uudempana trendinä kasvaa snack-kategoria eli erilaiset jäätelösandwichit, -patukat ja -suupalat”, kertoo osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö.
K-ryhmän 10 myydyintä jäätelöä
Kotipakkaukset (aakkosjärjestyksessä):
Aino karpalo&kinuski (lakt.) 0,9 l
Aino ihana maitosuklaa 0,9 l
Aino lumoava lakritsi 0,9 l
Aino suolainen kinuski 0,9 l
Aino vadelmasuklaa 0,9 l
Aino vanilja&lakka (lakt.) 0,9 l
Aino wanhan ajan van.&mans. 0,9 l
Pingviini vanilja 1 l
Pirkka kermajäätelö vanilja 1 l
Pirkka vaniljakermajäätelö (lakt.) 1 l
K-ryhmän myymästä jäätelöstä suomalaista alkuperää on 57 ja muualla valmistettua 43 prosenttia.
Lidlin myynnistä ulkomaisten jäätelöiden osuus on kotimaisia suurempi, kertoo ostopäällikkö Arto Lähdesmäki. Lidl myy tunnettuja kotimaisia ja ulkomaisia merkkejä sekä omaa Gelatelli-merkkiään, joka sisältää sekä kotimaisia että ulkomaisia jäätelöitä.
Lidlin myydyimmät jäätelöt
Koti-- ja monipakkaukset:
Gelatellin perinteinen vaniljajäätelö
Gelatellin mantelijäätelöpuikot
Gelatellin amerikkalaiset keksijäätelöt
Gelatellin minttu-keksijäätelö
Gelatellin proteiinijäätelöt.
Suomen jäätelömarkkina mullistui vuonna 2022, kun maailman suurin jäätelön valmistaja Unilever sulki Sipoon-tehtaansa ja siirsi tuotannon Ruotsiin. Jätti tekee jäätelöä myös itäisessä Euroopassa.
Ingmanin tuotemerkkejä ovat muun muassa Creamy, Kingis ja Jättis. Myös Magnum ja amerikkalaislähtöinen Ben&Jerry’s kuuluvat nykyään Unilever-konserniin.
Pari vuotta sitten Suomessa oli vielä lähes 30 jäätelöä valmistavaa yritystä.
Suurin on yhä Froneri, joka syntyi vuonna 2016 jatkajaksi Nestlélle, jolle Valio oli myynyt Turengin jäätelötehtaansa vuonna 2004. Froneri valmistaa muun muassa Pingviini-, Aino- ja Classic-jäätelöitä sekä Fazerin jäätelöt.
Suomen toiseksi suurin valmistaja on tiettävästi Kolmen kaverin jäätelö.
Kuluttaja saa olla kaupassa valppaana, sillä jäätelön alkuperää ei läheskään aina ilmoiteta. Sen voi päätellä, jos maidon alkuperäksi on mainittu Italia tai vaikka Latvia.
Kaikkea jäätelöä ei myöskään tehdä kermasta, vaikka jäätelön englanninkielinen nimitys icecream siihen viittaakin. Valmistuksessa voidaan käyttää myös vettä ja maitojauhetta, kuten suositussa Magnum Classic -puikossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











