Turussa järjestetään ”salaisia” illallisia – yhdistävä tekijä on mielipiteitä jakava jouluherkku

Lisukkeita lipeäkalan kanssa saa valita vapaasti. Kuva: Janiko Kemppi

Turun jokirannassa sijaitsevan ravintolan edustalla käy joulukuun sateisena maanantaina kuhina, kun asiakkaat odottavat innoissaan pääsevänsä sisään. Kyseessä ei ole mikä tahansa illallinen, olisihan ravintola normaalisti maanantaisin kiinni.

Illallisseurueet ovat tulleet ravintola Mamin ovelle vain yhden asian toivossa, ja se on lipeäkala, jota ilman moni ei osaa ajatellakaan joulua.

Mami hemmottelee joulukuisin lipeäkalan ystäviä. Ravintola järjestää kaksi kattausta, joissa tarjotaan alkuruoan ja jälkiruoan lisäksi lipeäkalaa, jota saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Lipeäkalailtoja on järjestetty vuodesta 2007.

Paikkoja illallisille on vain rajoitetusti, ja paikat varataankin usein jo vuotta ennen. Samoja kasvoja näkyykin ympärillä.

Itse olen ollut illallisella kolmatta vuotta peräkkäin äitini kanssa. Illallisesta on tullut mukava jouluperinne, kun muut perheessä eivät lipeäkalasta ole oikein isoäitiä lukuun ottamatta piitanneet. Kun lipeäkalasta syö itsensä ennen joulua ähkyksi, ei sitä tarvitse kahta henkilöä varten ruveta enää joulupöytään laittamaan.

Ravintolassa lipeäkala haetaan pöytäseurueittain noutopöydästä. Pöydässä odottavat jo valmiiksi toiset aterimet santsikierrosta varten. Lipeäkalan ystävillä on kasvoillaan hymy, kun kauan odotettu herkku höyryää edessä.

Lipeäkalan kanssa tarjotaan muun muassa perunoita, rapeaa pekonisilppua, herneitä, hernepyrettä ja tietysti valkokastiketta mausteineen. Kaikki on kaunistelematonta ja rehtiä, ja hyvä niin!

Lipeäkala jakaa toki mielipiteitä, mutta toista sen fania ei tarvitse aina kaukaa hakea. Ensimmäisellä käynnilläni törmäsin yllättäen kollegaani Nikke Kinnuseen, jolla on huomattavasti pidempi historia lipeäkalailtojen kanssa. Annetaan hänen kertoa lisää omasta lipeäkalahistoriastaan.

Lipeäkala on pääosassa ja lähes kaikki lähtevätkin santsikierrokselle. Kuva: Janiko Kemppi

Suvussani vierailut Mamin lipeäkalailloissa ovat jatkuneet toistakymmentä vuotta. Perinteen aloittivat nyt jo edesmenneet isovanhempani.

Ensimmäisellä kerralla seurueeseen kuuluivat heidän lisäkseen mummini sisko ja hänen miehensä. Heille lipeäkala oli lapsuuden joulujen tärkeä herkku.

Vuosien mittaa seurue laajeni niin, että parhaimmillaan meikäläisiä osallistui lipeäkalaillalliselle neljätoista henkeä. Tuosta osallistujamäärä on huvennut. Tänä jouluna pöydässämme istui lisäkseni äitini, hänen serkkunsa ja serkun poika, siis minun pikkuserkkuni.

Olin pikkuserkkuni kanssa pitkään ilmiselvästi nuorimmasta päästä illallisen osallistujia. Viime vuosina joukkoon on kuitenkin alkanut ilmestyä muitakin pari–kolmekymppisiä.

Itse olen ollut mukana ainakin kymmenisen vuotta. Vaikka lipeäkala ei varsinaisesti koskaan kuulunut oman lapsuuteni jouluihin, lähdin alun perin ennakkoluulottomasti mukaan kokeilemaan.

Hieman omaksikin yllätyksekseni olin ensimmäisestä kerrasta myyty. Niinpä olen vuodesta toiseen matkannut aina joulun alla asioikseni Turkuun illanviettoon. Tampereen poikana olen tästä joskus kuullut leukailuakin.

Mieto lipeäkala höysteineen on muodostunut vuosien varrella tärkeäksi joulunajan perinteeksi, jota alan odottaa jo viikkoja etukäteen.

Minulle lipeäkalailta Mamissa on jo pitkään ollut varma merkki siitä, että joulu on aivan nurkan takana.