Söin täällä: Tammenterhoja jälkiruuaksi? Metsän maut ovat Skuttassa pääosassa
Bistron tunnelma, menun kekseliäisyys ja raaka-aineiden arvostus vakuuttavat vierailijan.Tunnistan hyvän ravintolan siitä, että palvelun, miljöön ja ruuan yhteisvaikutuksesta koko kehoon leviää lämmin rentoutumisen tunne.
Skutta sijaitsee Helsingin Itäkeskuksessa varsin virastomaisessa tilassa kirjaston yhteydessä ja on yleensä auki vain lounasaikaan. Silti bistron tunnelma, menun kekseliäisyys ja raaka-aineiden arvostus vakuuttavat vierailijan.
Raaka-aineita on käytetty myös sisustuksessa, isot lasipurkit sisältöineen kiehtovat mielikuvitusta.
Kävimme Skuttassa isänpäivän lounaalla ja maistelimme sekä kasvis- että lihavaihtoehtoa. Alun kana-sieniterriini ja kasvisterriini olivat meheviä ja niiden kanssa tarjoiltu omenachutney mukavan mausteista.
Kasvisvaihtoehdon kurpitsapihvi oli herkullista, mutta chutneyn jälkeen sen mausteet veivät koko menuta hieman liian voimakkaasti intialaiseen suuntaan.
Kalapääruoka oli hienovaraisempi. Paahdettu nieriä, karpalovoikastike ja taikinoitu peruna muodostivat tasapainoisen annoksen.
Jälkiruuaksi saimme tammenterhotiramisua. Se on hyvä esimerkki Skuttan innovatiivisesta raaka-aineiden käytöstä. Tiramisu oli herkullista mutta sitä oli liikaa eivätkä lautaset aivan tyhjentyneet.
Aikuisille menu maistui hyvin mutta lapsille monet maut osoittautuivat haastaviksi. Lasten menun hinta oli toisaalta hyvin kohtuullinen ja on hienoa, että myös heille tarjoillaan kiinnostava ravintolaelämys.
Lisäpisteet viereisestä leikkipaikasta, jonne kouluikäiset juoksivat jokaisen ruokalajin välissä. Heidän touhujaan pystyi seurailemaan ravintolan ikkunasta.
Ruuan kanssa tarjoiltiin hapanjuurifoccaciaa ja fermentoitua auringonkukkalevitettä. Myös niissä maistui ravintolan omistautuminen ja kunnianhimoinen käsityö.
Skuttassa tekee mieli käydä uudelleenkin. Sen lounaslistalta voi löytää esimerkiksi litulaukkamajoneesia, savusärkeä, läskisoosia ja nokkospestolla kuorrutettua kirjolohta.
Skutta Ravintola, Kulttuurikeskus Stoa, Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
https://skuttaan.fi/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








