Rahaa jaossa nyt — Juhliva Agronomiliitto jakaa yli 400 000 euroa apurahoja ruoka-alalle
Agronomiliitto ja sen yhteydessä olevat säätiöt ohjaavat tutkimukseen yli 300 000 euroa ja koulutukseen vajaat 100 000 euroa.Agronomiliitto ja sen yhteydessä toimivat kolme säätiötä julkistivat tänään uuden tutkimusapuraha- ja koulutusstipendimallin ruoka-alalle. Tänä vuonna jaetaan yli 400 000 euroa Agronomiliiton 120-vuotis- ja Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Suomi kasvaa ruoasta -tutkimusapurahat ohjataan ruoka-alan toimintaedellytyksiä edistävään tutkimukseen. Tarkoitus on sekä kehittää elinkeinoa että mahdollistaa tutkijanuria. Agronomiliitto-yhteisö uskoo, että tutkimus luo ruoka-alan kasvulle edellytykset. Tutkimusapurahoihin kohdennetaan yhteensä arviolta yli 300 000 euroa.
Suomi kasvaa ruoasta -koulutusstipendit ohjataan ruoka-alan koulutuksen saaneiden ja sitä opiskelevien osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on työmarkkinakilpailukyvyn vahvistaminen. Vajaa 100 000 euroa ohjataan niin opiskelijoille kuin palkansaajille ja yrittäjillekin.
Yhteisen mallin taustalla ovat Agronomiliitto ja sen yhteydessä toimivat kolme säätiötä: Oiva Kuusisto Säätiö (OK), Henrik ja Ellen Tornbergin Säätiö (HET) ja Agronomiliiton tiede- ja tutkimussäätiö. Taustatahot katsovat uuden sateenvarjomallin tehostavan varojen käyttöä ja hallintoa sekä helpottavan rahojen hakua.
Apurahojen haku alkaa jo tänään 28.4. ja päättyy 2.6.2017. Malli esitellään ja varoja haetaan osoitteessa www.agronomiliitto.fi.
Agronomiliiton 120-vuotisjuhla keräsi noin 600 juhlijaa Helsinkiin Finlandia-talolle tänään perjantaina. Valtiovallan tervehdyksen toi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen. Lisäksi juhlaseminaarissa puhuivat professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta, hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen Verso Food Oy:stä ja tutkimuspäällikkö Antti-Jussi Tahvanainen ETLA:sta.
Agronomiliitto-yhteisö kiittää juhlavuoden kunniaksi uusiin gradustipendeihin lahjoittaneita tahoja sekä Altia Oyj:tä.
Altia valitsi OK- ja HET-säätiöt osana yrityksen Suomi 100 -juhlavuosihanketta hyväntekeväisyyslahjoituksen saajaksi. HET-säätiö on sitoutunut jakamaan Altialta saadut varat päätoimisina tai osa-aikaisina maanviljelijöinä toimiville agronomeille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

