Lidl muutti alennettujen tuotteiden punalappuja – ostaminen helpottuu
Lidl-myymälöissä on nyt mahdollista ostaa punalaputettuja tuotteita myös pikakassalla.Lidl tiedottaa muuttavansa alennettujen tuotteiden laputusta niin, että niitä on mahdollista ostaa myös pikakassoilla. Jatkossa punaiset laput sisältävät viivakoodin, jonka asiakas skannaa pikakassalla.
”Asiakkaamme ovat kovasti toivoneet, että myös nämä tuotteet voisi maksaa kätevästi pikakassalla. Onkin mahtavaa, että näiden tuotteiden ostaminen nyt helpottuu. Tämä on selkeä parannus asiakkaille, jotka haluavat suorittaa ruokakaupassa asioinnin mahdollisimman nopeasti”, Lidlin myynnin ja tavaranhallinnan johtaja Akseli Mäkisalo kertoo tiedotteessa.
Pikakassoja on noin joka neljännessä Lidlissä, mutta tiedotteen mukaan uusia asennetaan jatkuvasti eri puolelle Suomea. Lidlin tavoitteena on, että reilun vuoden aikana pikakassat löytyisivät suurimmasta osasta Lidl-myymälöitä.
Lidlissä tuoretuotteet sekä myös pakaste- ja kuivatuotteet saavat punaisen -30 % -aletarran jo hyvissä ajoin ennen parasta ennen -päivää. Näin voidaan ehkäistä myös kotitalouksissa syntyvää ruokahävikkiä. Viimeisen käyttöpäivän ollessa käsillä tuoretuotteet saavat vihreän -50 % -tarran.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








