Söin täällä: Wellamo on jopa naurettavan hyvä – Katajanokan ravintolan taustalla kiinnostava historia

Ravintola Wellamo on intiimi ja tunnelmallinen. Kuva: Joonas Immonen

Ruoka|Ruoka

11.11.202318:00

Arvio

Joonas Immonen

Helsingin Katajanokan sydämessä sijaitsevan ravintola Wellamon suurista ikkunoista näkyy kynttilöiden kultainen valo. Sisäänkäynti on viehkeä. Suurin kysymys illallisen jälkeen on edelleen ratkomatta: kumpi on tyydyttävämpää, maakuntiin vievä bistro-menu vai pimeään syksyyn räätälöity tunnelma.

Ulkoministeriön Merikasarmin vieressä sijaitseva Wellamo on pitänyt paikkansa 1900-luvun alussa rakennetun kivitalon jalassa jo pian 50 vuotta. Sali on pieni ja puutuolit vähintäänkin ravintolan ikäiset. Tuntuu jopa siltä, että aika pysähtyy.

Ikonisessa ravintolassa viihtyi aikoinaan erityisesti kaupungin taide-eliitti, jota viihdytti talon vaihtuvat näyttelyt ja musiikki.

Nyt ravintolasta on riisuttu miltei kaikki entinen. Uusi Wellamo avasi ovensa vuonna 2021.

Vaihtuva menu tarjoaa ruokailijalle kolmen, neljän tai kuuden ruokalajin kattauksen. Hintataso on Helsingin ravintoloiden alempaa keskitasoa: 64 euroa kuudesta ruokalajista. Halutessaan voi valita myös viinit, jotka tekevät toisen 60 euroa.

Yksittäisiäkin annoksia voi tilata, mutta pelkistetty menu ei kerro asiakkaalle niiden hintatasosta. Sen sijaan kausittain vaihtuva menu kertoo, että keittiöstä pöytiin tuodaan vain kotimaisia raaka-aineita.

Se jos mikä lämmittää aina maaseudun ihmisen mieltä.

Wellamon sisäänkäynti on viehkeä. Kuva: Joonas Immonen

No, nyt siihen ruokaan.

Kuuden ruokalajin menu on makumatka maakuntiin. Alkuruoiksi kurpitsaa ja mätiä, ankkaa ja mustajuurta, pääruoiksi perunamunkkia ja ossoboccoa, kuhaa ja juureksia, lopuksi kotimaisia juustoja sekä omenaa ja ruista.

Ei tuontitavaraa tai suuria makuja maailmalta. Menu vaikuttaa konstailemattomalta.

Kurpitsa ja mäti eivät varsinaisesti vie haarukanpitelijältä makunystyröitä mennessään. Makeahko kurpitsa ja mäti sointuvat yhteen, mutta kokonaisuudesta välttävän saa vain annoksen kylkeen sovitettu valkoviini.

Iisalmelainen ankka ja kevyen makea mustajuuri sen sijaan on eleettömän maukas yhdistelmä ja onnistunut kokonaisuus.

Ankka ja mustajuuri säväytti. Kuva: Joonas Immonen

Ensimmäinen pääruoka sai hieromaan hetken silmiä. Lautasella on sokeriton perunamunkki, suomalainen versio itävaltalaisesta krapfen-leivonnaisesta. Leivoksen historia yltää Napolin seudulla 1700-luvulle, jolloin itävaltalaiset hallitsivat aluetta.

Perunamunkki oli syöjälle uusi tuttavuus. Kuva: Joonas Immonen

Hämmästely saa pisteensä siihen, kunnes saamme tietoomme, että kyseessä on leivoksen sijasta lihapiirakka.

Maukas perunakuori kätkee sisäänsä herkullisen lihasydämen. Syön munkin käsin. Pohjalla oleva ranskankerma pitää annoksen ainakin tunnelmallisesti Keski-Euroopassa.

Deluxe-lihapiirakka toimisi takuulla jossain maakunnan keskitasoa paremmassa kyläravintolassakin.

Kuha oli kotimaista kalaa. Kuva: Joonas Immonen

Toisena pääruokana on kuhaa ja maa-artisokkaa. Fileen lisäksi pöytään tuodaan kuhan poskea vartaissa. Annos on klassinen, yllätyksetön. Lopuksi kotimaisia juustoja höystettynä karviaisella ja jäätelöä omenalla ja ruishipuilla. Kummatkin toimivat.

Jäätelö omenalla ja ruishipuilla sointuivat. Kuva: Joonas Immonen

Kokonaisuudessaan konstailematon bistro-menu, hyvä palvelu ja tunnelmallinen ravintola ansaitsee asiakkaita kauempaakin. Jos tie vie pääkaupunkiseudulle, Wellamoa kannattaa harkita.