Trump: Jatkossa Yhdysvallat laitetaan ensimmäiseksi
Trump sanoo, että yhdysvaltalaiset ovat vuosikymmeniä rikastuttaneet muita maita oman maansa kustannuksella.
Valassaan Donald Trump lupasi hoitaa uskollisesti presidentinvirkaa ja tekevänsä parhaansa säilyttääkseen ja suojellakseen Yhdysvaltain perustuslakia. LEHTIKUVA / AFPYhdysvaltalaiset määrittävät yhdessä maan kohtalon, sanoo Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoo virkaanastujaispuheessaan.
Trumpin mukaan nyt valta ei siirry hallinnolta toiselle, vaan Washingtonista takaisin kansalaisille. Hän sanoo, että tämä päivä muistetaan siitä, että kansalaisista tuli taas Yhdysvaltain vallanpitäjiä, eikä unohdettuja enää unohdeta.
Trump sanoo, että yhdysvaltalaiset ovat vuosikymmeniä rikastuttaneet muita maita oman maansa kustannuksella ja puolustaneet niiden rajoja omiensa sijasta.
Hänen mukaansa jatkossa Yhdysvallat laitetaan ensimmäiseksi ja Yhdysvallat aloittaa jälleen voittamisen. Trump lupaa tuoda takaisin työpaikkoja Yhdysvaltoihin, pitää huolta rajoista ja rakentaa lisää teitä, lentokenttiä ja muuta infrastruktuuria.
Ihmiset Trump lupaa tuoda sosiaalituilta takaisin töihin. Hän antaa puheessaan kaksi ohjetta, jotka olivat osta amerikkalaista, palkkaa amerikkalainen.
Presidentti korostaa, että tyhjien lauseiden aika on ohi ja nyt on toiminnan aika. Trumpin mukaan kaikki maat saavat tavoitella omaa etuaan. Yhdysvallat ei tuputa omaa elämäntapaansa muille.
Trumpin mukaan yhdysvaltalaisia suojelevat heidän sotilaansa ja poliisinsa, mutta kaikkein eniten heitä suojelee Jumala.
Lisäksi Trump sanoo yhdistävänsä sivistyneen maailman radikaalia islamilaista terrorismia vastaan. Trump uhoaa hävittävänsä sen maan päältä. Uusi presidentti päätti puheensa kampanjastaan tuttuun lauseeseen ja sanoi, että "yhdessä me teemme Amerikasta jälleen suuren".
Tänään nelivuotiskautensa aloittanut Trump on Yhdysvaltain 45. presidentti. Varapresidentti on Mike Pence.
Valassaan Trump lupasi hoitaa uskollisesti presidentinvirkaa ja tekevänsä parhaansa säilyttääkseen ja suojellakseen Yhdysvaltain perustuslakia.
Trump vannoi valansa käsi raamatulla, kuten suurin osa hänen edeltäjistään on tehnyt. Trumpilla oli käytössään kaksi raamattua, joista toisen hän on saanut lapsuudessaan äidiltään.
Toinen oli niin kutsuttu Lincolnin raamattu eli Yhdysvaltain maineikkaan presidentin Abraham Lincolnin virkaanastujaisissa vuonna 1861 käyttämä ja tuolloin lainaksi saatu raamattu. Hänen jälkeläisensä lahjoittivat sen sittemmin kongressin kirjaston kokoelmiin.
Presidentti Barack Obama käytti samaa raamattua molemmissa virkaanastujaisissaan. Teko nähtiin symbolisena; ensimmäinen musta presidentti käytti virkavalassaan samaa raamattua kuin orjuuden lopettanut presidentti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
