Lapin terminen kesä ennätyspitkä
Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kesä oli suurimmassa osassa Lapin havaintoasemista ennätyksellisen pitkä, noin neljä kuukautta.
Pohjois-Lapissa terminen kesä oli jopa kaksi kuukautta keskimääräistä pidempi eli yhtä pitkä kuin tyypillisesti maan eteläosissa.
Terminen kesä on se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyy kymmenen asteen yläpuolella. Ilmatieteen laitoksen mukaan sen alkamis- ja päättymispäivien määrittäminen perustuu käytännössä lämpösummaan.
Lapin kesä alkoi selvästi tavanomaista aikaisemmin ja päättyi poikkeuksellisen myöhään.
Terminen kesä alkoi lähes koko Lapissa hieman toukokuun puolivälin jälkeen, 16.–21. toukokuuta eli yleisesti 2–4 viikkoa tavanomaista aikaisemmin.
Terminen kesä puolestaan päättyi suuressa osassa Lappia poikkeuksellisen myöhään eli perjantaina 20. syyskuuta.
Ainoastaan vuonna 2001 kesä päättyi myöhemmin, 21. syyskuuta.
Pitkä ja lämmin kesä johti Lapissa myös ennätykselliseen kasvukauden lämpösummaan, jota oli maanantaihin mennessä kertynyt yleisesti yli tuhat vuorokausiastetta. Vain pohjoisimmassa Lapissa lämpösummaa oli kertynyt vähemmän. Lämpösumma on kivunnut kaikilla Lapin pitkään toimineilla asemilla ennätyslukemiin.
Esimerkiksi Sodankylässä sijaitsevassa Lapin ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa lämpösummaa oli maanantaihin mennessä kertynyt 1 135 vuorokausiastetta, kun edellinen ennätys vuodelta 2011 oli 1 057 vuorokausiastetta. Entiset lämpösummaennätykset on monilla asemilla tehty 2000-luvulla, sekä aivan Pohjois-Lapissa vuonna 1972.
”Muualla maassa termisen kesän kestoa ja päättymistä sekä kasvukauden lämpösummaa ei vielä varmuudella tiedetä, vaikka on hyvin mahdollista, että terminen syksy alkoi viikonvaihteessa maan eteläosaa myöten”, sanoi meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitoksesta maanantaina.
Lopulliset tiedot muilta alueilta saadaan tarpeeksi pitkän seurantajakson jälkeen. Tähän vaikuttaa muun muassa viikonvaihteessa alkanut viileä jakso ja sen kesto. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
