Onko kotimainen kauppa suomalaisen maatalouden uhka?
Tämä kesä on ollut erityisen sateinen ja tulvat ovat aiheuttaneet peltovahinkoja erityisesti Pohjanmaan maakunnissa. Viljelijä joutuu ahtaalle, kun sato jääkin saamatta ja joudutaan turvautumaan entistä enemmän ostorehuun.
Viime vuosina tuotantopanosten hinnat ovat nousseet merkittävästi ja ne nousevat yhä. Tuottajahinnat eivät kuitenkaan ole juurikaan nousseet. Tämä syö maatalouden kannattavuutta.
Maaseudun Tulevaisuudessa oli 10.8. artikkeli kananmunien tuotannosta, jossa kerrottiin tuottajahinnan nousseen 6 senttiä per kilo. Kaupan hyllyllä hinta on kuitenkin noussut 49 senttiä per kilo. Kauppa saa tästä 43 senttiä enemmän kuin aikaisemmin.
Päivittäistavarayhdistyksen toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo Uudessa Suomessa, että elintarvikkeiden hinnat nousivat alkuvuonna 4,6 prosenttia. Myöskään tämä nousu ei näy tuottajan pussissa.
Lihatalo Snellman ilmoitti juuri nostavansa sianlihantuottajan saamaa hintaa 10 senttiä kilolta. Eivätkö kaupan keskusliikkeet voisi myös osallistua talkoisiin ja tulla vastaan omassa katteessaan ja näin tukea kotimaista maataloutta.
Kun maailmalta loppuu ruoka, ei sitä riitä meille suomalaisille, jos kotimaisen maatalouden jatkuvuutta ei turvata nyt.
Etelä-Pohjanmaan
Keskustanuoret
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
