"Nykyään on muotia puhua ilmastohätätilasta, mutta todellisuudessa Suomessa pitäisi julistaa teollisuushätätila", perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä herättelee
Mäkelän mielestä suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko.
Suomen tulee vetäytyä tavoitteestaan saavuttaa hiilineutraalius 15 vuotta muuta EU:ta aiemmin – sen vaatimat toimet olisivat äärimmäisen vahingollisia kilpailukyvyllemme verrattuna lähempänä markkinoita oleviin lyhyiden etäisyyksien lämpimiin maihin", sanoo Jani Mäkelä. Kuva: Kari SalonenUutinen UPM:n biojalostamon sijoittumisesta Rotterdamiin Kotkan asemasta oli jälleen valtava isku suomalaiselle teollisuudelle ja työllisyydelle.
"Päätös päätökseltä hyvinvointimme kivijalka rapistuu. Ilman uusia investointeja ollaan pian tilanteessa, jossa vanhat tehtaat muuttuvat kannattamattomiksi ja työpaikat häviävät. Nykyään on muotia puhua ilmastohätätilasta, mutta todellisuudessa Suomessa pitäisi julistaa teollisuushätätila", perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa.
Mäkelän mielestä suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko.
"Missään muualla ei huolehdita niin hyvin ympäristöstä. Suomen tulee vetäytyä tavoitteestaan saavuttaa hiilineutraalius 15 vuotta muuta EU:ta aiemmin – sen vaatimat toimet olisivat äärimmäisen vahingollisia kilpailukyvyllemme verrattuna lähempänä markkinoita oleviin lyhyiden etäisyyksien lämpimiin maihin."
Mäkelän mukaan teollisuuden investointien häviäminen Suomesta ei johdu mistään yksittäisestä asiasta, vaan on monien epäsuotuisien seikkojen summa. Suurimpaan osaan syistä voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.
"Tarvitaan tuotekehitystä ja osaavaa työvoimaa, ennakoitavaa metsäpolitiikkaa ja raaka-aineen saatavuutta. Kuljetuksen ja energian hinnassa, päästökaupassa tai yritystuissa ei ole varaa antaa yhtään etumatkaa kilpailijamaille. Työmarkkinoiden epävakaus kostautuu lopulta työpaikkojen määrässä", Mäkelä luettelee.
Hän vaatii päättäjiä sitoutumaan siihen, ettei yhtään teollisuuden työpaikkaa lähde Suomesta poliittisten päätösten johdosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
