Tarjolla ilmaista asumista ja harrastusetuja ‒ seutukaupunki Savosta hakee nuoria osaajia koeasukkaiksi
Täysin ilmaisen asumisen ja harrastamisen edut koko kesäkaudelle saa yksi muuttaja mahdollisen puolisonsa tai perheensä kera.Jo useampana vuotena toteutettu koeasumisen kampanja Iisalmella käynnistyy vuoden 2025 osalta maanantaina 13.1.
Iisalmen kaupunki on toteuttanut koeasumista jo vuodesta 2019 alkaen, ja moni suomalainen kaupunki ja kunta on sen jälkeen testannut koeasumista jossain muodossa.
”Seutumme yritykset tarvitset etenkin korkeakoulutettuja osaajia kauempana Suomessa tai miksei myös ulkomailla sijaitsevista opiskelukaupungeista, sillä täällä on korkeakoulutusta rajallisesti. Siksi suuntaamme kampanjaa juuri näihin kohteisiin”, Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski kertoo.
”Iisalmen kaupunki pyrkii vuosittain valitsemaan koeasukkaan, joka pystyy kertomaan vapaa-ajan kokemustensa lisäksi myös kiinnostavalla tavalla työskentelystään Iisalmessa peilaten kokemuksiaan muille oman alansa opiskelijoille”, Koski jatkaa.
”Seutumme yritykset tarvitset etenkin korkeakoulutettuja osaajia kauempana Suomessa tai miksei myös ulkomailla sijaitsevista opiskelukaupungeista.” Laura Koski
Kampanja tarjoaa Ylä-Savon seudulle kesätöiden vuoksi muuttavalle nuorelle osaajalle mahdollisuutta hakea Iisalmen koeasukkaaksi. Täkynä koeasukkaaksi valitulle tarjotaan kesätyösuhteensa ajaksi ilmainen asunto paikallisesta vuokrakodista, vastineeksi Iisalmen somelähettiläänä toimimisesta.
Täysin ilmaisen asumisen ja harrastamisen edut koko kesäkaudelle saa yksi muuttaja mahdollisen puolisonsa tai perheensä kera, mutta edullisia kesäkoteja kampanjan maustamilla lisäeduilla on tarjolla runsaamminkin, Iisalmen kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Koeasukkaan ei tarvitse olla varsinainen somevaikuttaja. Koeasujan on työllistyttävä Iisalmen seudulle, eli esimerkiksi matkailu tai etätyöskentely alueella ei riitä.
”Olen pitänyt itseäni kovin cityihmisenä, mutta Iisalmen koeasumisen myötä koen ehdottomasti kaipaavani rauhaa ja luonnonläheisyyttä arkeeni.” Reetta Sojakka
Kesällä 2023 Iisalmella koeasukkaana ja varhaiskasvatuksen opettajana ollut Reetta Sojakka kertoo viihtyneensä Ylä-Savossa.
”Kesäni Iisalmessa oli henkilökohtaisesti merkittävä ja koin sisimmässäni ajatusmaailman muutoksia. Olen pitänyt itseäni kovin cityihmisenä, mutta Iisalmen koeasumisen myötä koen ehdottomasti kaipaavani rauhaa ja luonnonläheisyyttä arkeeni”, Sojakka kommentoi.
Kesän 2024 koeasukas, lääkäriopiskelija Alina Ruhanen, puolestaan sai vastapainoa vaativalle työlleen Iisalmen tarjoamien harrastusmahdollisuuksien kautta.
”Koeasumiseen sisältyvän harrastuspassin avulla pääsin kokemaan vaikka ja mitä! Paikallismuseoiden opastettuja kierroksia, erilaisia ryhmäliikuntatunteja, joogaa, trampoliinitunteja, Koljonvirran kesäteatterin näytelmää. Eniten aikaa vietin ehkä kuntosalilla ja lenkkipoluilla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





