SK: Suomi julistettiin itsenäiseksi jo huhtikuussa 1917 Suomussalmella
Julistuksen antoi kirkkokokous Suomussalmella, kirjoittaa Paavo Eini unholaan painuneesta tapahtumasta.
Suomen ensimmäinen itsenäisyysjulistus annettiin Suomussalmella, mutta se ei johtanut toivottuun tulokseen. Kuva: Jaana KankaanpääSuomen ensimmäinen itsenäisyysjulistus annettiin jo huhtikuussa 1917 Suomussalmella kirkossa pidetyssä kokouksessa, kirjoittaa toimittaja Paavo Eini Suomen Kuvalehden julkaisemassa esseessä. Essee on alun perin julkaistu Kanava-lehdessä.
Joukkokokoontumisista oli 1910-luvulla tullut maan tapa. Erikoisuutena oli, että porvaristo ja työväki osallistuivat samoihin kokouksiin, ja sen vuoksi kokousväki päästettiin kirkkoon.
"Koskaan ei ole Suomussalmella haluttu kirkkoon innokkaammin kuin pääsiäisenä 1917", Eini kirjoittaa. Kokouspöytäkirjan mukaan läsnä oli "lähemmä kaksi tuhatta kansalaista pitäjän eri puolilta ja muutama ulkopitäjistä".
"Suomussalmella, kirkonpenkeillä istuen, oltiin viimeistä kertaa jotenkuten sopuisasti yhdessä suunnittelemassa uudenlaista Suomea", Eini arvioi.
"Alttarin eteen nostettiin pöytä ja tuolit, sivulle Suomen lippu ja toiselle sivulle työväen punainen lippu. Alttaritaululta katseli Maria-äiti Jeesus-lapsi sylissään remuavaa kirkkoväkeä, joka huusi uhmakkaasti ja pui välillä nyrkkiä."
Kokous teki päätöksen siitä, että Suomi tulee julistaa itsenäiseksi. Julistukseen sisältyi myös Vienan Karjalan liittäminen Suomeen.
Kokouksen edustajat lähtivät viemään yksimielisestä päätöksestä tietoa eduskuntaan senaattoreille. Siellä asia kuitenkin tyssäsi.
"Tokoi ja Svinhufvud pitivät hanketta vaarallisena ja kehottivat valtuuskuntaa palaamaan kaikessa hiljaisuudessa takaisin Kainuuseen. Muutamaa kuukautta myöhemmin he itse tekivät saman aloitteen, joka johtikin tulokseen. Vienan Karjala oli tosin jätetty siitä pois", Eini toteaa.
Suomen Kuvalehti: Tiesitkö tämän: Suomi julistettiin itsenäiseksi jo huhtikuussa 1917 –Asialla oli Suomussalmen kirkkokokous
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
