Ruokavisan parhaatkisaavat Elmassa
Janakkalalainen Katja Leväniemi toi torstaina uhanalaista Jussilan kantaa edustavia maatiaiskanoja Helsinkiin Meidän viikonloppu -maaseututapahtumaan. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoRuokavisaan huipentuvaan ruokakasvatuksen opetuskokonaisuuteen osallistui tänä vuonna 60 ryhmää yläkouluista Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta ja Etelä-Savosta.
Loppukilpailussa ovat mukana Mertalan yhtenäiskoulu Savonlinnasta, Aurinkolahden peruskoulu Helsingistä ja Vinkkilän koulu Vehmaalta.
Nelihenkiset joukkueet kisaavat vastuullisen kuluttamisen ja ruuantuotannon tietämyksessä sekä käytännön taidoissa. Joukkueet valmistavat ennakkoon suunnittelemansa kolmen ruokalajin menun ja perustelevat valintansa vastuullisuuden näkökulmasta.
Muina aikoina Elma-maaseutumessujen Hyvää Suomesta -näytöskeittiössä kerrotaan suomalaisista raaka-aineista ja kokataan herkkuja paikallistuotteista. Vinkkejä saa niin helppoon kuin haastavampaankin ruuanlaittoon. Makumatkalla voi puolestaan testata aistejaan.
Elman monipuolisista valikoimista voi ostaa maaseudun herkkuja. Myös maaseutumatkailu ja maaseudun kehittäminen esittäytyvät osastoilla.
Elman eläinareenalla esiintyy joka päivä muun muassa näyttelyn brown swiss -rotuinen kummivasikka Cinnamon, miniatyyrihevosia, maaseudun työkoiria, terapialaamoja ja -alpakoita, lehmiä, vasikoita ja hevosia.
Eläinhallin suurin ja komein on hereford-sonni Santtu. Osastolla voi tutustua myös possuihin, aaseihin, vuohiin, lampaisiin, kanoihin, kalkkunoihin ja kissoihin.
Metsäala on tarjonnut koululaisille 9 000 messulippua. Oppilasryhmiä on kutsuttu tutustumaan metsiin, metsäalaan ja alan mahdollisuuksiin jo seitsemännen kerran. Mukaan on ilmoittautunut ryhmiä kaikilta peruskoulun luokka-asteilta ja lukiosta.
Metsäpeliluola on messujen uusi vetonaula. Jokainen voi itse kokeilla puiden kaatamista metsäkonesimulaattorissa, taimia pääsee istuttamaan istutusbaanalla ja voimia voi mittailla virtuaalihalonhakkuussa.
Metsäkoneiden ja puutavara-auton hytteihin pääsee kurkistamaan ja monet askartelupisteet tarjoavat nuorille toimintaa.
Messujen luonnonvarat-yhteisosastolla ovat maa- ja metsätalousministeriö, Maanmittauslaitos, Suomen Metsäkeskus ja Suomen Riistakeskus. Niiltä saa tietoa ajankohtaisista asioista ja palveluista.
Maa- ja metsätalousministeriön osastolla on virkamiesklinikka, jossa virkamiehet ovat kaiken kansan tavattavissa.
Ministeriö esittelee juuri lausunnolle lähtenyttä metsäpoliittista selontekoa. Kävijöillä on myös mahdollisuus täyttää Otakantaa.fi-sivuston metsäpoliittista selontekoa koskeva kysely. Saatavilla on tietoa myös haitallisista vieraslajeista.
Metsälava sekä Tiedon ja taidon metsä -näytösalue tarjoavat metsäaiheista ohjelmaa, tietoiskuja, kyselytunteja ja paneeleja.
Kädentaitotapahtumassa on runsaasti ohjelmaa, työnäytöksiä ja mahdollisuuksia tehdä itse.
Esimerkiksi kynttiläpajassa pääsee askartelemaan mehiläisvahasta itsenäisyyspäivän ja joulun kynttilät. Kehrääjät puolestaan esittelevät villan ja muiden kuitujen karstaamista sekä langan kehräämistä rukilla ja värttinällä.
Taikakorttelissa tehdään muun muassa joulukortteja SPR:n ystäväpalvelulle.
Koko perheen tapahtumassa on Elman, Metsämessujen ja Kädentaito-tapahtuman lisäksi Outlet Expo, Menopeli ja Lemmikki-tapahtuma sekä Menu-vapaaehtoistoiminnan messut.
MAIKKI KULMALA
Meidän viikonloppu
Helsingin Messukeskuksessa
22.–24.11.,
avoinna pe 9–18 la 10–18, su 10–17. Lemmikkimessut auki vain la–su, Menu-messut vain la.
www.messukeskus.com
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
