Uudenmaan rajoilla Hyvinkäällä ja Orimattilassa jonoja – Lohjalla rauhallista
Poliisi on kehottanut ihmisiä tekemään etätöitä.
Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Kuva on Lohjan ja Salon rajalta Ykköstieltä. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenEnsimmäinen arkipäivä Uudenmaan maakunnan eristämispäätöksen jälkeen on alkanut työmatkaliikenteessä vaihtelevasti. Uudenmaan sisääntuloväylillä on ollut paikoittain jonoja.
STT:n valokuvaajan mukaan Turun suunnalta tulevalla valtatie 1:llä ei ollut jonoja Lohjalla poliisin tarkastuspisteessä. Sen sijaan jonoja oli Hämeestä tulevalla valtatie 3:lla Kanta-Hämeen ja Uudenmaan maakuntien rajalla Hyvinkäällä.
Päijät-Hämeestä Uudellemaalle johtavalla valtatie 4:llä oli Ylen mukaan aamulla kello puoli seitsemän aikaan jonoja. Jonot olivat tuolloin kuusi kilometriä pitkiä, ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisista kertoi Ylelle. Leppälä arvioi, että tarkastuspisteellä kuluu aikaa noin puoli tuntia.
Poliisi on kehottanut ihmisiä tekemään etätöitä. Mikäli työpaikalle meneminen on välttämätöntä, poliisi kehottaa varaamaan runsaasti aikaa työmatkoihin. Lisäksi poliisi on kehottanut työmatkalaisia hankkimaan työantajan todistuksen tai muun dokumentin työstä, sillä se sujuvoittaa tarkastuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
