Ministeri Lindén Ylellä: Hoitajamitoituksen kiristymistä voisi porrastaa vuodella
Ministerin mukaan tavoite riittävästä hoitajamäärästä lähenee kuitenkin koko ajan.Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) väläyttää lisäaikaa vanhustenhoidon hoitajamitoituksen kiristymiselle. Mitoituksen on määrä nousta ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa 0,7 työntekijään asiakasta kohden ensi huhtikuussa.
"Me tulemme saavuttamaan sen 0,7, mutta itse en ole ollenkaan varma, onko se vielä ensimmäinen huhtikuuta saavutettu. Sen takia on ihan järkevää keskustella sen ajankohdan porrastamisesta”, Lindén sanoi.
Hän huomautti, että tavoite riittävästä hoitajamäärästä lähenee kuitenkin koko ajan.
"Viime marraskuussa puuttui siitä tavoitteesta vielä 5 200 hoitajaa, toukokuussa puuttui 3 500 hoitajaa.”
Lindén huomautti, että hallitus päätti budjettiriihessä 2 500 hoiva-avustajan kouluttamisesta, ja myös lähihoitajien ja sairaanhoitajien koulusta on lisätty merkittävästi.
"Jos valvova viranomainen hyväksyisi sen, että itse asiassa koko vuosi olisi ensi vuonna aikaa päästä siihen 0,7:ään, niin ehkä ei tarvitsisi porrastaa ollenkaan. Mutta minusta on turvallisempaa porrastaa esimerkiksi yhdellä vuodella niin, että ensi keväänä olisi 0,65 ja sitten siitä vuoden päästä se 0,7.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





