Hevosenlannasta kehitetään liiketoimintaa: poltto, mädätys ja kaasutus mahdollisia
Tutkimuksessa vertaillaan erilaisia hevosenlannan käyttötarkoituksia.Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkijat kartoittavat uudessa tutkimuksessa tapoja hevosenlannan kestävälle käytölle ja liiketoimintamahdollisuuksille.
Hevosenlannan kestävä hyödyntäminen ja liiketoimintamahdollisuudet -hankkeessa vertaillaan erilaisia hevosenlannan ympäristöllisiä ja taloudellisia käyttömahdollisuuksia, kuten mädätystä ja kaasutusta, peltoon levitystä ja lannanpolttoa. Lisäksi tutkimus pyrkii tunnistamaan hevosenlannan hyötykäytön uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kaksi vuotta kestävää tutkimusta rahoittaa ely-keskus.
Toistaiseksi hevosenlannan hyötykäyttövaihtoehtoja on tutkittu vähän. Tekniikan kehittymisen myötä hevostilojen ja muiden toimijoiden on myös hankalaa seurata koko kentän kehittymistä. Prosesseihin, kuten mädätykseen, liittyvät teknologiat ovat viime vuosina kehittyneet radikaalisti, jolloin niiden käyttöönotto on tullut mahdolliseksi.
Lainsäädännön rajoitteet ja mahdollisuudet kuitenkin mutkistavat tilannetta. EU:ssa hevosenlanta on nimittäin määritetty eläinperäiseksi jätteeksi, jolloin sen poltto vaatii luvan ja suuremman kokoluokan polttolaitoksen. Lisäksi EU-direktiivien kiristyessä esimerkiksi lannan levittäminen peltoon vaikeutuu koko ajan.
Tilanne on lisännyt alan toimijoiden mielenkiintoa etsiä muita ratkaisuja ja käyttötapoja. Myös isommat yritykset ovat heränneet sen käyttömahdollisuuksiin.
Tutkijoiden mukaan hevosenlantaa voisi käyttää hyödyksi myös pienemmän kokoluokan laitoksissa. Erityisesti hevostallit ja ravikeskukset haluaisivat käyttää hevosenlantaa omana energianlähteenä.
"Uskon, että se on taloudellista joissakin kokoluokissa. Tämä on hyvää aikaa tutkia asiaa, sillä investoinneilla on nyt realistisemmat mahdollisuudet kustannusten laskun takia", pohtii tutkijatohtori Jouni Havukainen Lappeenrannan teknillisen yliopiston tiedotteessa.
Tutkimus tehdään Päijät-Hämeen alueen lantamäärien perusteella, mutta tutkijoiden mukaan hankkeen tulokset ovat sovellettavissa ja hyödynnettävissä koko Suomen alueella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

