Kiinan kysyntä pitää maidon hinnan korkealla
BRYSSEL (MT)
EU-komission markkinaennusteen mukaan maidon tuottajahinta pysyy EU-maissa korkealla tasolla myös lähitulevaisuudessa.
EU:n maidon keskihinta oli huhtikuussa 38,5 senttiä litralta, mikä on noin 15 prosenttia viimevuotista korkeampi. Alkuvuoden aikana unionimaiden tiloilta kerättiin 6 prosenttia enemmän maitoa, kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Ensi vuonna maidon tuotanto lisääntyisi komission mukaan runsaat 2 prosenttia.
Kiinan vahva kysyntä on hillinnyt hintojen laskupainetta. Alkuvuoden aikana Kiina lisäsi maitojauheen tuontia 80 prosentilla. Maitojauheen kysyntä on vahvaa myös Lähi-Idän maissa ja Afrikassa. Juuston vienti Venäjälle väheni alkuvuonna 8 prosenttia, mutta muiden markkinoiden kasvu korvasi pudotuksen.
EU:n viljavarastot ovat hiljalleen palautumassa normaalitasolle, kun syksyllä odotetaan hyvää satoa toista vuotta peräjälkeen.
Viljan vienti hidastaa kuitenkin varastojen kasvua. Viljan viennin ennustetaan nousevan tänä vuonna ennätykselliseen 43 miljoonaan tonniin.
Vehnän hinta on näyttää vakiintuneen 190 euroon tonnilta, mikä on selvästi viimevuotista alhaisempi, mutta kuitenkin pitkän ajan keskiarvon yläpuolella.
Lihantuotanto on elpymässä pitkän alamäen jälkeen EU-maiden taloustilanteen parantuessa.
Sianlihan vienti Venäjälle on pudonnut 80 prosentilla. Aasian maiden vahva kysyntä on kuitenkin paikannut Venäjän tuontikiellon vaikutusta. Halvan hinnan odotetaan johtavan sekä sian- että naudanlihan kotimaisen kulutuksen kasvuun.
Lampaanlihan tuotannon pitkään jatkunut pudotus on taittumassa. Tuotannon ennustetaan kasvavan hieman hyvän tuottajahinnan ja tuotantoon sidottujen tukien ansiosta.
EU-maiden oman tuotannon odotetaan korvaavan lampaanlihan tuontia Uudesta-Seelannista. NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
