Vaalikahvien nauttiminen on suomalaisten etuoikeus
Sana äänioikeus pitää sisällään tärkeimmän syyn käydä äänestämässä. Kyse on oikeudesta, joka meille suomalaisille on itsestäänselvyys, yleinen ja yhtäläinen.Jotenkin se oli aina jännittävää, vaikka en ihan ollut selvillä, mitä tapahtui. Äiti ja isä auton etupenkillä, me lapset takana. ”Nyt lähdetään äänestämään.”
Ajettiin oman kylän koululle. Pulpetit oli siirretty syrjään, vakavan ja juhlallisen oloiset aikuiset istuivat pöytien takana. Vanhemmat kävivät pienissä kopeissa ja meidän piti odottaa koulun käytävällä. Lopuksi vanhemmat vaihtoivat kuulumiset naapureiden kanssa, ja sitten lähdettiin kotiin. Siellä keitettiin vaalikahvit.
Presidentinvaalit vuonna 1988 olivat ensimmäiset, joissa minulla oli äänioikeus. Muistan tietenkin, ketä äänestin mutta ennen kaikkea muistan tunteen: nyt olen aikuinen.
Nyt hymyilyttää tuo innokas 19-vuotias. Silti suon edelleen hänelle tuon tunteen aikuisuudesta ja sen jännittävän ylpeyden, että vihdoin sai olla mukana jossain itseään suuremmassa. Ja ne elämäni ensimmäiset ”viralliset” vaalikahvit, kyllä maku oli jotenkin erilainen kuin tavallisessa kahvissa.
Muistan, kun oman taaperoikäisen esikoiseni kanssa kävin ensimmäistä kertaa äänestämässä äitinä. Vaalivirkailija kertoi ystävällisesti, että äänestyskoppiin pitää mennä yksin ja lapsen on odotettava ulkopuolella.
Minua ohje lähinnä nauratti. Pienen esikoiseni päälaki ei ylettynyt edes kopin pöydänreunan tasalle. Mutta voi sitä ylpeyttä esikoisen silmissä, kun hänen piti hiljaa ja rauhassa odottaa, kun kävin äänestämässä. Näin hieno tilaisuus tämä äänestäminen, että hän pärjää ihan itse.
Äänestämisen jälkeen kävimme tietysti vaalikahveilla, kuinkas muuten. Tosin esikoinen taisi saada vaalipillimehun.
Kuopukseni laski jo varhain, missä vaaleissa hän saa ensimmäisen kerran äänestää. Aika kului ja vihdoin koitti kauan odotettu vuosi: eduskuntavaalit 2023. Tehtiin yhdessä vaalikoneita, keskusteltiin siitä, miten tärkeää ylipäätään on käydä äänestämässä.
Korostin tietysti myös vaalikahvien merkitystä. Sellaiset kuopus kävi juomassa yhdessä ystäviensä kanssa.
”Monen muun maan kansalaiselle vapaat ja rehelliset vaalit sekä oikeus käyttää omaa ääntään ovat vain kaukaisia haaveita.”
Viikonloppuna sain iloisen ryhmäkuvan ulkomailta. Esikoiseni oli muiden suomalaisnuorten kanssa käynyt äänestämässä.
Vaalikahvi oli vaihtunut vaalikaljaksi. Menkööt tällä kertaa, kun äänestäminen tapahtui tumman oluen luvatussa maassa, tuumin itsekseni. Ennen muuta olin ylpeä siitä, että nämä ulkomailla opiskelevat nuoret halusivat käydä äänestämässä, vaikka kotimaa tällä hetkellä onkin kaukana.
Olen kiitollinen äidilleni, joka on aina tuonut esiin sitä, miten tärkeää äänioikeuttaan on käyttää.
Kannattaa äänestää, koska silloin lunastaa itselleen oikeuden purnata. Kopissa käydessään on ainakin koettanut vaikuttaa yhteisten asioiden hoitamiseen ja saattanut oman äänensä päättäjien tietoon.
Sana äänioikeus pitää sisällään tärkeimmän syyn käydä äänestämässä. Kyse on oikeudesta, joka meille suomalaisille on itsestäänselvyys, yleinen ja yhtäläinen. Monen muun maan kansalaiselle vapaat ja rehelliset vaalit sekä oikeus käyttää omaa ääntään ovat vain kaukaisia haaveita.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








