Marin kutsunut eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle huomenna — Ylen tietojen mukaan edessä on poikkeusoloihin siirtyminen
Keskeinen syy poikkeusolojen tarpeelle on Ylen lähteiden mukaan ravintoloiden toiminnan rajoittaminen.Hallituksen neuvottelu koronatoimista on päättynyt. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi Twitterissä, että hallituspuolueiden puheenjohtajat kertovat linjauksista huomenna kello 9.30.
STT:n tietojen mukaan Marin on kutsunut eduskuntapuolueiden edustajat koolle Säätytaloon kello 12 huomenna kuulemaan koronatilanteen aiheuttamista toimista.
Ylen tietojen mukaan hallitus aikoo todeta poikkeusolot koronavirustilanteen pahenemisen vuoksi. Keskeinen syy poikkeusolojen tarpeelle on Ylen lähteiden mukaan ravintoloiden toiminnan rajoittaminen. Hallitus aikoo ottaa käyttöön perustuslain pykälän 23, joka tarkoittaisi samalla poikkeusoloihin siirtymistä.
Hallitus keskusteli illan neuvottelussa ainakin siirtymisestä koronastrategian tasolle kaksi, mutta esillä on ollut myös kevään kaltaisiin poikkeusoloihin eli koronastrategian tasolle kolme siirtyminen. Esimerkiksi ravintoloita ei voida sulkea kokonaan ilman poikkeusoloja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

