”Tarjontaa riittää”
Metsänomistajien liitto Järvi-Suomen alueen metsänhoitoyhdistyksissä on tehty helmikuussa kaksinkertaisesti puunmyyntisuunnitelmia viime vuoteen verrattuna.
”Tämä jos mikä kertoo hyvästä tarjonnasta puumarkkinoilla ja aktiivisesta puukaupasta”, kertoo liiton johtaja Timo Leskinen.
Puukauppamäärät ovat helmikuussa olleet 20 prosenttia suuremmat kuin viime vuonna. ”Kokonaiskauppamäärä on toki laskeva, sillä ollaan menossa kohti kelirikkokautta.”
Molemmille havutukeille on kysyntää, sillä kuusitukin menekki on selvästi parantunut alkuvuodesta.
Kuusikuitukauppaa tehtaiden sulkemiset ovat selvästi hidastaneet.
Leskinen toivoo, että myönteinen vire markkinoilla jatkuisi. Massa- ja paperimarkkinoiden näkymä on harmaa. Sellua ja kartonkia kysytään, mikä pitää kuitupuukaupan virettä yllä.
”Kuitupuun käyttäjiä löytyy toivottavasti jatkossakin. Selvityksen mukaan Järvi-Suomessa pitäisi tehdä ensiharvennuksia 1,7-kertaisesti nykyiseen verrattuna.”
Kevättä ja kesää kohti meneminen tarkoittaa myös sahatavaran sesonkia, mikä toivottavasti osaltaan pitää kaupan käynnissä.
”Puun tuonnin pelkään lisääntyvän tämän vuoden aikana, vaikka tuontipuun hinta onkin edelleen kallis tullin kevenemisestä huolimatta.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
