Tuoretta kaikissa väreissä
Amerikkalainen kumppanuuskasviyhdistelmä Kolme sisarta tarkoittaa yhdessä
kasvatettavaa maissia, papua ja kurpitsaa. Juuri nyt kaikki
kolme sisarta voivat löytyä
kotimaassa viljeltynä kaupan
vihanneslaareista.
Sokerimaissi maistuu
muulloinkin kuin parhaana
grillikautena. Isot tähkät
kypsyvät pitkällään vaikkapa
vokkipannussa keittämällä 10 minuutissa. Voisula riittää useimmiten mausteeksi.
Maissit voi pakastaa kokonaisina
ilman suojuslehtiä.
Vihreät, keltaiset ja purppuraiset pavut ovat superruokaa, joka sopii noin 10 minuutin
kypsennyksen jälkeen kasvis-lisäkkeeksi. Maku itsessään on niin hieno, ettei se paljon
mausteita kaipaa. Violettien
papujen väri muuttuu kypsennyksessä tumman vihreäksi. Kotimaisia papuja kannattaa pakastaa talvea varten, jolloin tuoreet pavut tuodaan pää-
asiassa Afrikan maista.
Kurpitsan lohkot voi paahtaa uunissa kuorineen, siemenet poistettuina. Mausta valko-
sipulinkynsillä, rosmariinin oksilla
ja hienonnetulla chilillä. Ripottele
päälle öljyä. Sopii lisäkkeeksi
sellaisenaan. Kokeile myös paahdetun kurpitsan soseuttamista keitoksi tai perunasoseen joukkoon.
Erikoisempiakin kotimaassa
viljeltyjä kasviksia voi näkyä
vihannesosastoilla. Joko olet kokeillut violettia tai keltaista kukkakaalia? Violetti kukkakaali muuttuu kypsennettäessä
siniseksi, mutta viinietikka-öljykastike tai muu happo muuttaa sen purppuranpunaiseksi. Nyt on hyvä aika leikkiä hienoilla
väriyhdistelmillä ruokalautasella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
