VERKOSSA SANOTTUA Lannanlevitys koettelee naapurisopua
Lannanlevitys kuuluu eläintilan töihin, eikä se jää naapureilta huomaamatta. MT kyseli lukijoiden kokemuksia siitä, miten naapurisovut saadaan säilymään lannanlevityksestä huolimatta.
Vastauksista päätellen monin paikoin olisi tarvetta vuoropuhelulle. Monet lantaa levittävät kommentaattorit eivät sovuista piittaa – lannanlevitys kun on viljelijän oikeus.
Jukka Parviaisen mielestä lannan hajusta ei tulisi kitistä, koska se palvelee jaloa tarkoitusta.
”Monien hyvien asioiden syntymäketjussa on joitakin epämiellyttäviä asioita. Niin myös ruuan. Ja kun kaikki tiedämme suomalaiset elintarvikkeet ovat maailman parhaita, niin eiköhän kestetä se hetken paskanhaju ja lopetetaan ainainen kitinä. En ole kenenkään kuullut menehtyneen paskan katkuun.”
Haitan kärsijät kokevat asian toisin.
”Tuo on juuri se syy miks ei meidän peltoja vuokrata, olkoot kesannolla ja muussa käytössä. Tuossa lähellä oli tapaus muutama vuosi sitten, että koko juhannuksen haisi lanta koko kylälle, kun eräs viljelijä ajoi lietelannan aatonaattona naapurilta vuokraamilleen pelloille. Arvatkaa uusiutuiko vuokrasopimus ja miten se lämmitti naapurisuhteita”, kertoo Ulla-Marja Asikainen.
Kun välit tulehtuvat, yhteyttä otetaan ennemmin virkavaltaan kuin naapuriin.
”Ensin tulee paikalle poliisit ja sitten vasta soittavat kunnasta että ei teidän lannanlevityksessä ole mitään laitonta. Joten taitaa olla joka kylällä niitä kitisijöitä joita paskanhaju haittaa”, tuumaa Veijo-Pekka Nevalainen
Muutama lantakuski kertoo, miten vähentää lannanlevityksestä aiheutuvia haittoja.
Pertti Moilanen: ”Nestekompostointi alle 27 asteessa poistaa hajun. Parempi ois mädättää biokaasuks ja kompostoida liete nesteenä tai hakkeeseen, olkeen tai turpeeseen sekoitettuna.”
Lassi-Pekka Pöksyläinen: ”Itse kyllä pyrin kysymään ’haittaako lietteen levitys’ jos ajan jonkun talon nurkalle kakendaalia.”
”Riittävät varastot ja levitys esim 2 jaksossa, niin ei ole siirtely ja levitys ympäri vuoden käynnissä”, kommentoi Ilpo Junkkarinen
Moni vastaaja kokee epäoikeudenmukaisena eläinten ja ihmisen lannan eriävät pykälät.
”Toisaalta kun ymmärrän että eläimenpaskaa saa käsittelemättömänä ajaa pellolle, en kauheesti tykänny, et piti omille kakoille tehdä 10tonnin käsittelylaitos ;/ mutta kyllä maalla kuuluu ja saa paska haista!” julistaa Minna Salin.
Kangasniemellä toistuvista tunkeilijoista ja salakuvauksista kärsinyt lihantuottaja Heikki Manninen (Lihatila joutui salakuvaajien suosioon, MT 16.2.) sai Facebookissa tukkukaupalla myötätuntoa.
”Täytyy nostaa hattua Roinilan isäntäväelle, joka kaikesta negatiivisesta julkisuudesta huolimatta on jaksanut tehdä suomalaista, rehellistä työtä pitäen yhteiskuntamme pyörimässä”, toteaa esimerkiksi Aapo Savo.
Hannu Härmä ihmettelee tunkeutujien motiiveja.
”Nuoren neidon ikkunan takana tirkistelyn vielä jotenkin ymmärtäisi, mutta että tirkistellä nyt sikoja. Jos tuntee outoa tarvetta sikojen tirkistelyyn kannattaisi ottaa pikaisesti yhteyttä terapeuttiin.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
