Ehdokkaitatarvitaan
lehtikatsaus
Ensi syksyn kunnallisvaaleihin on Iisalmen Sanomien mukaan vaikea saada ehdokkaita.
”Ei ole ihme, jos moni juuri
näissä vaaleissa empii ehdolle
asettumista. Edessä on monia vaikeita ratkaisuja ja vääntöjä
esimerkiksi kuntien itsenäiseen tulevaisuuteen liittyen. Myös valtion suunnitelmat ovat epämääräisiä ja osin auki siitä, kuinka kuntien ylivoimaisesti suurimman menoerän palvelut jatkossa on järjestettävä. Kysymys on tietenkin sosiaali- ja
terveysasioista, muutoksia on luvassa mm. sairaanhoitopiirien määrään ja tehtäviin.”
”Ehdottoman tärkeää kuitenkin olisi, että juuri epävarmoina aikoina ja vaikeuksien uhatessa kuntiin saataisiin mahdollisimman hyvät ja osaavat päättäjät. Ensimmäinen tulikoe on saada
hyviä ihmisiä ehdolle, toinen saada heidät valittua valtuustoon, ja kolmas perehdyttää
varsinkin uudet valtuutetut mahdollisimman pian kuntien arkisiin haasteisiin.”
Pohjalaisen mielestä kokoomuksen puoluekokousväellä petti pelisilmä.
”Väki äänesti läpi aloitteen,
jonka mukaan työntekijöiden viiden vuoden irtisanomissuojasta pitää kuntaliitostilanteissa luopua. Yksi vuosi riittäisi.
Kokoomusväen maltti petti
vähän samalla tavalla kuin edellisessä puoluekokouksessa pakkoruotsin kanssa.
Ollaan suoja-ajasta mitä mieltä hyvänsä, tuota päätöstä puolueen ei olisi kannattanut tehdä.
Syy on se, että ajatuksella ei ole mitään käytännön mahdollisuuksia mennä läpi. Asia on ratkaistu jo siinä vaiheessa, kun hallitusohjelmaa kirjoitettiin ja kuuden puolueen kesken sovittiin, että iso kuntauudistus tarvitaan.
Hallituksella on muutenkin tarpeeksi työtä ja tuskaa saada pysymään kuntauudistus vauhdissa ja raiteillaan.
Jos kokoomusväki olisi katsonut vähän eteensä myös taktisesti, se ei olisi antanut noin
tehokasta vaaliasetta kilpailijoidensa käsiin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
