Etelä-Korea ajautui poliittiseen sekasortoon: Suomen Soulin suurlähetystö antoi varoituksen
Julistus oli seurausta hallituksen ja opposition äärimmilleen kärjistyneistä väleistä maan budjetin käsittelyn yhteydessä.Etelä-Koreassa poikkeustila pysyy voimassa niin kauan kunnes presidentti Yoon Suk-yeol kumoaa sen, sanoo maan armeija Etelä-Korean median mukaan.
Parlamentti kumosi aiemmin presidentin maahan julistaman poikkeustilan. Kaikki istuntoon saadut 190 kansanedustajaa kannattivat kumoamista. Parlamentin päätöksestä on sen puhemiehen mukaan ilmoitettu sekä presidentin kansliaan että puolustusministeriöön.
Etelä-Korean lain mukaan presidentin pitäisi nyt kumota poikkeustila, mutta toistaiseksi hän ei ole näin tehnyt.
Aikaisemmin Etelä-Korean armeijan erikoisjoukot yrittivät tunkeutua parlamenttirakennukseen, mutta rakennuksen ympärille kerääntyneet mielenosoittajat estivät sen. Poliisit puolestaan yrittivät estää kansanedustajia pääsemästä istuntoon.
Parlamentin puhemiehen mukaan sotilaat alkoivat poistua parlamenttirakennukselta äänestyksen jälkeen tai jäivät paikoilleen ja riisuivat varusteensa.
Parlamenttirakennuksen luokse kerääntyneet protestoijat vaativat viranomaisia ottamaan välittömästi presidentin kiinni.
Maan armeijan mukaan kaikki poliittinen toiminta Etelä-Koreassa olisi ollut poikkeustilan aikana kiellettyä aina paikallistasolta maan parlamenttiin saakka. Mielenosoitukset, lakot ja kokoontumiset olisi niin ikään kielletty ja maan media otettu armeijan valvontaan.
Muun muassa Yhdysvallat ja Britannia ilmoittivat tiistaina olevansa erittäin huolestuneita Etelä-Korean poliittisesta kriisistä ja vaativat maata ratkaisemaan erimielisyydet rauhanomaisesti.
Suomen Soulin suurlähetystö kertoi Facebookissa seuraavansa tilannetta. Suomalaisia kehotettiin seuraamaan viranomaisohjeita ja luotettavia tiedotusvälineitä ja välttämään joukkokokoontumisia.
Opposition mukaan presidentin julistus on laiton.
Presidentin julistus oli seurausta hallituksen ja opposition äärimmilleen kärjistyneistä väleistä maan budjetin käsittelyn yhteydessä. Lisäksi presidentti on syyttänyt oppositiota vehkeilystä Pohjois-Korean kanssa. Presidentti ei ole esittänyt todisteita väitetystä vehkeilystä.
Opposition kansanedustajat, joilla on enemmistö parlamentissa, ajoivat viime viikolla väkisin läpi merkittävästi leikatun budjettiesityksen valmistelevassa komiteassa.
Yoonin mukaan leikkaukset vaarantavat valtion keskeiset toiminnot, kuten huumeiden vastaisen työn ja puolustuksen. Presidentti syytti samalla oppositiota valtion vastaisista toimista, minkä vuoksi hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin julistaa poikkeustila.
”Tulen palauttamaan maan normaaliin päiväjärjestykseen ja hankkiutumaan eroon valtion vastaisista voimista niin pian kuin mahdollista”, presidentti lupasi.
Opposition mukaan presidentin julistus on laiton. Myös Etelä-Korean päähallituspuolue vastustaa poikkeustilaa.
Yoon nousi Etelä-Korean johtoon toissa vuonna äärimmäisen tiukkojen vaalien jälkeen. Hän on ollut hyvin epäsuosittu, eikä suosio ole parantunut hänen vaimoaan koskevien skandaalien myötä. Presidentin vaimoa on syytelty muun muassa lahjusten ottamisesta ja laittomasta osakekeinottelusta.
Juttua muokattu 3.12.2024 klo 19:40 ja 20:55. Jutun tekstiä ja otsikkoa päivitetty tilanteen kehittymisen mukaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





