Yara: Heikko euro pitää hinnat korkealla
Yara Suomen toimitusjohtaja Tero Hemmilä listasi Vilja-alan yhteistyöryhmän viljaseminaarissa tiistaina seikkoja, jotka pitävät lannoitteiden hintoja korkealla.
Viljelijät ihmettelevät, miksi lannoitteet eivät halpene, kun öljyn hinta on tullut rytinällä alas. Heinäkuun jälkeen Yaran lannoitteet ovat kallistuneet 15–20 prosenttia.
Hemmilän mukaan euron heikentyminen on syönyt dollareissa laskettavan öljyn hinnan laskun. Hän myös sanoo kaasun olevan lannoitteiden valmistuksessa öljyä merkittävämpi. Kaasun hinta ei ole laskenut öljyn tahtiin.
Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat pysyneet dollarihinnoissa tasaisina.
Hemmilä kertoo lannoitteiden kysynnän olevan nyt tarjontaa suurempaa, sillä lannoitteiden valmistus Euroopassa on vähentynyt 2000-luvulla.
”15 vuotta sitten Euroopassa valmistettiin lannoitteita yli tarpeen ja sen jälkeen laitoksia on suljettu.”
Kysynnän ja tarjonnan tasapainon lisäksi markkinoihin vaikuttavat poliittiset tekijät.Hemmilä viittasi Ukrainaan, josta urean tarjonta on vähentynyt.
Lisäksi lannoitteiden hintoihin on laskettu oletus, että ruuan kysyntä maailmassa kasvaa jatkuvasti.
Hemmilä vieritti palloa myös viljan ostajille. ”Viljan hinnat eivät ole nousseet Suomessa samaan tahtiin kuin maailmalla. Panosmarkkinoilla hinnat liikkuvat maailmanmarkkinoiden tahtiin.”
Tulevista hinnoista Hemmilä sanoo, että on vaikea nähdä laskua, kun käyttökausi on alkamaisillaan Keski-Euroopassa.
Maanviljelijä Kallepekka Toivonen Nurmijärveltä ei niellyt Hemmilän perusteluita. ”Energian hinta on laskenut enemmän kuin kurssimuutos on. Lannoiteteollisuudella on vahvat ohjat käsissään, kun tarjonta pidetään pienenä sesongin lähestyessä.”
MTK:n vilja-asiamies Max Schulman kysyi Hemmilältä, milloin on luvassa riskinhallintakeinoja lannoitekauppaan. Hemmilä ei luvannut lannoitteille lähiajoiksi viljafutuureja vastaavia keinoja.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
