Fortum hioo Joensuun jalostamon tuotantoa
JOENSUU (MT)
Fortumin Iiksenvaaran voimalaitoksella Joensuussa tiristettiin ensimmäiset litrat bioöljyä viime marraskuussa. Viime viikolla alkoi toinen tuotantojakso. Valmistusprosessia testataan ja säädetään, jotta biojalostamosta saadaan paras mahdollinen teho ja laatu irti.
”Säätöjä ja virityksiä pitää tehdä aina uutta käynnistettäessä ja kokonaan uuden teknologian kohdalla töitä on vielä enemmän”, Fortumin aluejohtaja Timo Partanen sanoo.
Tuotantokoneistoa voidaan virittää nyt kaikessa rauhassa vastaamaan ensi talven lämmityskauden kysyntään.
Ensimmäisen tuotantojakson tulokset olivat myönteiset. Määrät olivat odotetunlaiset ja laatu Partasen mukaan jopa parempi kuin uskallettiin odottaa.
Bioöljyä on poltettu Iiksenvaaran voimalaitoksen kattilassa sekä erillisessä pyrolyysiöljykattilassa.
Partanen tunnustaa, että eniten ennakkoon jännitti se, kuinka pyrolyysiprosessi vaikuttaa voimalan muuhun toimintaan.
”Haittavaikutuksia ei ilmennyt lainkaan.”
Fortum aikoo käyttää pyrolyysiöljyä lisäpolttoaineena talven kulutushuipuissa raskaan polttoöljyn sijasta Joensuussa ja Espoon Vermon voimalaitoksella.
Ensimmäinen ulkopuolinen asiakas on Savon Voiman Iisalmen voimalaitos.
Fortumin nyt valmistamaa bioöljyä on mahdollisuus edelleen jalostaa ja parantaa tuotantoteknologiaa.
Fortum, UPM ja Valmet ilmoittivat pari viikkoa sitten, että yhtiöt ryhtyvät yhdessä kehittämään pyrolyysimenetelmään perustuvaa uutta teknologiaa, jolla voidaan valmistaa pitkälle jalostettuja liikennepolttoaineita ja korkeamman jalostusarvon bionesteitä.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
