Liiketoiminnan ostaminen on hyvä väylä yrittäjyyteen
TUUPOVAARA (MT)
Kahdeksan vuotta sitten perustettiin Idän valo Oy. ”Olimme autotalliyritys ja kokosimme alihankintana sähkökomponentteja pohjoiskarjalaiselle Ouneva Groupille ja hoidimme yrityksen tavarankuljetuksia”, kertoo Erja Pesonen.
Pesosen mies Kari Eronen jätti autonkuljettajan työn isossa kuljetusliikkeessä ja osti oman kuorma-auton, kun Idän valo perustettiin.
”Emme kuitenkaan halunneet olla yhden ainoan asiakkaan varassa, joten etsimme monta vuotta myynnissä olevaa liiketoimintaa”, Pesonen kertoo. Erityisesti seudullisten kehitysyhtiöiden kautta myynnissä olevat yritykset kiinnostivat.
Viime vuonna loppukesästä Pesonen ja Eronen huomasivat, että kesälahtelainen yrittäjä oli myymässä Syttis-sytytyspallojen valmistusta.
”Tuote tuntui heti omalta”, Pesonen sanoo.
Kauppaa hierottiin kolmisen kuukautta. Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy:n mukanaolo toi kauppaan varmuutta ja luotettavuutta.
”Varmuutta toi myös liiketoiminnan ostaminen omasta maakunnasta”, Pesonen toteaa.
Kauppaan kuuluivat sytytyspalloja valmistava kone, varasto, Syttis-tuotemerkki sekä opastus koneen käyttöön. Melkein tasan vuosi sitten Idän valo valmisti ensimmäiset Syttis-sytytyspallot.
Pelkkään liiketoimintakauppaan tarvittiin kymmeniätuhansia euroja. Sen lisäksi euroja tarvittiin muun muassa hyödyllisyysmallisuojan uusimiseen ja moniin muihin maksuihin.
”Laitoimme myös visuaalisen ilmeen uusiksi sekä kotisivuilla että pakkauksissa. Kuluja on kertynyt yllättävän paljon”, Pesonen kertoo.
Omakin liikeidea ehti pariskunnalla kyteä mielessä jonkin aikaa, mutta se päätettiin kuopata. ”Meidän olisi pitänyt ostaa insinööriaivot tuotekehittelyyn ja se olisi ollut kallista.”
Syttis-sytytyspallojen toivotaan tuovan kolmasosan Idän valo Oy:n liikevaihdosta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä yritys työllistää pariskunnan lisäksi yhden työntekijän. Parhaimmillaan työntekijöitä on ollut yli 10, kun alihankintaa on ollut runsaasti.
Markkinoinnin haastavuus on yllättänyt Pesosen. ”Tuote on hyvä ja toimiva, mutta ei se vain mene niin, että ihmiset tulevat ja ostavat sytytyspallot pois. Pitäisi olla myös kärsivällisempi, asiat eivät tapahdu hetkessä.”
Syttiksestä aiotaan tehdä myös vientituote. Tunnustelut ovat käynnissä Saksassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Työnjako on selvä yrityksessä, Sytytyspallojen valmistus, pakkaaminen sekä sähkökomponenttien kokoaminen ovat Pesosen työmaita ja Eronen hoitaa kuljetukset.
”Aika kuluu paperitöihin ja itse töiden tekemiseen, jonkin verran yritän markkinoida sähköpostin välityksellä”, Pesonen kertoo. Syttistä markkinoi myös kaksi tuote-edustajaa.
Sytytyspallojen hyvä menekki kesäkaudella jopa yllätti. ”Niitä käytettiin ainakin hiiligrilleissä ja mökeillä.”
Syttis ei ole ainoa tuote sytytystuotemarkkinoilla, vaan markkinoilla on muitakin sekä kotimaisia että ulkomaisia tuotteita.
”Syttiksen raaka-aineena käytetään puunjalostuksen jäteraaka-ainetta ja parafiiniä. Puuraaka-aineesta iso osa tulee Pohjois-Karjalasta, parafiini on tuontitavaraa ja öljynjalostuksen sivutuote”, kertoo Pesonen.
Yksi sytytyspallo maksaa noin 16 senttiä. Jotkut moittivat sitä kalliiksi, mutta Pesonen vertaa hinnan olevan suunnilleen sama kuin yhden konetiskitabletin.
”Metsämies ei tästä välttämättä innostu, osaavat kuulemma tehdä tulet ilmankin”, toteaa Pesonen pilke silmäkulmassa.
Tuotteen myynnissä haasteeksi on muodostunut oikea myyntipaikka. Päivittäistavarakaupassa ollaan sitä mieltä, että kyseessä on retkitarvikeliikkeen tuote ja retkiliikkeessä taas nähdään tämä päivittäistavarana.
Pesosella riittää uskoa ja intoa yrittäjyyteen. Vaikka liiketoiminnan ostaminen vaatii paljon pääomia, hän suosittelee sitä erinomaisena väylänä yrittäjyyteen.
”Ei työpaikkoja synny muuten. Rohkeutta tämä vaatii, mutta vapaus tuntuu erittäin hyvältä.”
Joensuun Tuupovaara on yrittäjäpariskunnan mielestä hyvä paikka yrittää. Alueella on jonkin verran teollisia työpaikkoja, mutta työntekijät tulevat niihin muualta.
”Meillä on reservissä hyviä työntekijöitä, jotka saadaan töihin, kun tarvetta on.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
