Paras joululahjaon kotimainen työ
Joulu on hiljentymisen aikaa. Vaikka joulunviettotavat ovat vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttuneet, ovat monet perinteet säilyneet sukupolvesta toiseen.
Joulu on muun muassa ruuan juhlaa, ja monet jouluun liittyvät muistot ovat tuoksuja ja maukuja. Ilman näitä tuttuja elementtejä joulu ei oikein tunnu joululta. Mitä olisi joulu ilman kinkun, joululohen, riisipuuron, laatikoiden ja piparkakkujen tuoksuja? Myös joulukukkien ja kuusen tuoksu liittyvät olennaisesti jouluun.
Ruoka ja ruokaperinteet muuttuvat kuitenkin yhteiskunnan muutoksen myötä. Suomen ruokatiedon mukaan Suomen jouluruokien perinne on melko lyhyt. Vielä 1800-luvulla ei ollut koko kansaa yhdistävää jouluruokaperinnettä. Esimerkiksi joulukinkku nousi jouluruokien kärkeen vasta suhteellisen myöhään.
Yltäkylläisellä joululla on myös lyhyet perinteet, eikä kaikilla ole siihen mahdollisuuksia ja varaa nykyäänkään.
Kuluvan vuoden yksi keskeisimmistä keskustelunaiheista on ollut ruoka ja sen saatavuus. Maailman elintarvikejärjestö FAO on syksyn aikana toistuvasti varoitellut maailmaa uhkaavasta ruokakriisistä. Suomeen ruokakriisi heijastuu välillisesti muun muassa tuontielintarvikkeiden kallistumisena.
Kotimainen ruokakriisi on ennen kaikkea tuotannon kriisi. Huolimatta siitä, että ruuan kuluttajahinnat ovat nousseet tuntuvasti, ovat ruuan tuottajan kannattavuusongelmat kärjistyneet. Nopeasti kohonneiden kustannusten siirtäminen tuottajahintoihin ei ole onnistunut. Esimerkiksi sianlihan tuotanto on jo alle kotimaisen kulutuksen.
Euroopan ja myös Suomen talous ovat syvissä vaikeuksissa. Talouskasvua pinnalla pitänyt kotimainen kulutuskin on hiipumassa. Kauppataseen pitäminen edes tasapainossa on viennin hiipuessa todella vaikeaa.
Miten joulu, jouluruuat ja yleensä koko joulunaika liittyvät esimerkiksi vaihtotaseeseen?
Joulu on nykyisin kulutusjuhlaa. Kauppa ennakoi, talousongelmista huolimatta, joulukaupan sujuvan tänä vuonna entiseen tahtiin, ja jopa kasvavan viime vuoteen verrattuna. Koko vähittäiskaupan myynnin arvo on joulukuussa noin neljänneksen normaalia kuukausimyyntiä suurempaa. Monissa kaupoissa myynti moninkertaistuu joulukuussa.
Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät jouluvalmisteluihin ja -lahjoihin keskimäärin noin 400 euroa. On hyvä, että tutkimuksen mukaan kotimaisuus on näissä hankinnoissa tärkeä asia suurimmalle osalle suomalaisista. Kolme neljästä tutkimukseen vastanneesta pitää Suomessa tuotettujen tuotteiden ja palvelujen suosimista vastuullisena kuluttamisena.
Jokainen suomalainen voikin ostoksillaan vaikuttaa vaihtotaseen tasapainoon ja työllisyyteen.
Kotimainen elintarvikeketju työllistää yli 300 000 suomalaista. Valitsemalla joulupöytään kotimaista, lähellä tuotettua turvallista ruokaa, on kaikilla mahdollisuus omalta osaltaan huolehtia siitä, että elintarvikeketju voi työllistää suomalaisia myös tulevaisuudessa. Samalla huolehditaan tulevaisuuden ruokaturvasta.
Kotimaisesta tuotannosta, työllisyydestä ja taloudesta huolehtiminen on niin tärkeä asia, ettei sitä voi jättää pelkästään poliitikkojen ja muiden päättäjien vastuulle.
Kotimainen tuote on varma valinta muulloinkin kuin vain jouluna. Kotimaisen työn suosiminen on arvokas lahja, jonka jokainen voi halutessaan lähimmäiselleen antaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
