Lidl Suomelle uusi toimitusjohtaja − Nicholas Pennanen siirtyy toisiin tehtäviin ketjun sisällä
Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Conor Boyle on vastannut Lidlin toiminnasta aiemmin muun muassa Irlannissa sekä Ruotsissa.
Conor Boyle on vastannut viimeiset vuodet Lidlin toiminnasta Pohjois-Irlannissa. Kuva: PHIL SMYTH PHOTO, Jarkko Sirkiä, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaPäivittäistavarakauppaketju Lidlin uutena Suomen toimitusjohtajana toimii syyskuun alusta alkaen irlantilainen Conor Boyle, 45.
Viimeiset vuodet Boyle on vastannut Lidlin toiminnasta Pohjois-Irlannissa. Tätä ennen hän on toiminut ketjun toimitusjohtajana myös Ruotsissa.
Suomen Lidliä nelisen vuotta luotsannut Nicholas Pennanen jatkaa Lidlin palveluksessa alppimaissa. Hän toimii syksystä alkaen ensin vuoden verran toimitusjohtajana Sveitsissä, jonka jälkeen siirtyy sitten samaan tehtävään Itävallassa.
”Lidlillä on Suomessa tukeva jalansija. Markkinaosuutemme on noin kymmenen prosenttia, kasvamme kannattavasti ja olemme erottamaton osa suomalaisten arkea. Lisäksi meillä on vahva fanijoukko, joka kasvaa koko ajan. Olen iloinen, että voin jättää yrityksen seuraajalleni näin hyvässä ja vakaassa kunnossa”, Pennanen summaa.
Pennanen siirtyy Lidlin toimitusjohtajaksi Sveitsiin hyvillä mielin.
”Olen valtavan kiitollinen näistä vuosista, jotka olen saanut työskennellä Lidl Suomen riveissä osaavien ja motivoituneiden kollegoiden kanssa. Yhtiön perusta on vahva ja olen vakuuttunut, että Lidlin menestystarina jatkuu täällä Suomessa Conorin johdolla ja kaikkien yli 5600 taitavan kollegan voimin”, Pennanen summaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





