Myyjän kerrottava kasvisten alkuperämaa
Tuoreiden hedelmien, marjojen ja vihannesten alkuperämaa on aina ilmoitettava, muistuttaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Ilmoittaminen on tukkukauppiaan, välittäjän ja myyjän velvollisuus.
Evira kehottaa ostajia olemaan tarkkana, sillä taloudellisen hyödyn vuoksi ulkomaalaisia kasviksia saatetaan väittää suomalaisiksi.
Kun tuoreita marjoja, hedelmiä ja vihanneksia myydään irtotavarana, alkuperämaa pitää ilmoittaa myyntikyltissä. Alkuperämaa on se maa, jossa tuote on viljelty.
Merkintänä on oltava selkeästi Suomi tai suomalainen. Merkinnäksi ei riitä Suomen lippu, sirkkalehtimerkki tai kotimainen.
Pakattujen marjojen, hedelmien ja vihannesten alkuperämaa on merkittävä pakkauslaatikoihin ja kannella sujettuihin rasioihin.
Pakkaajan nimi ja osoite on ilmoitettava mansikoiden, omenoiden, salaattien, tomaattien, paprikoiden, päärynöiden, persikoiden ja nektariinien, sitrushedelmien, kiivien ja viinirypäleiden pakkauksissa.
Eviran mukaan selvyyden vuoksi myös muissa pakatuissa kasvistuotteissa on hyvä ilmoittaa pakkaaja
Myyntipaikalla pitää olla selkeästi esillä myyntipaikan haltijan nimi ja yhteystiedot.
Jos epäilet kasvisten alkuperää, ota yhteyttä oman kunnan elintarvikevalvontaviranomaiseen. Oikea henkilö on usein terveystarkastaja.
Evira ja elykeskukset tarkastavat pistokoeluontoisesti, että kasviksista annetaan tarvittavat tiedot ja että laatu vastaa kaupan pitämisen vaatimuksia.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
