Monet mielen ongelmista kärsivät kokevat yhä elämänlaatua huonontavaa stigmaa – Miten stigma näkyy ja miten siitä voidaan päästä eroon?

Ennakkokäsityksiä mielenterveyshäiriöihin liittyen on niin tavallisilla ihmisillä kuin myös terveydenhuollon ammattilaisilla.  Kuva: Johannes Tervo

Vaikka mielenterveyteen liittyvät asiat ovat viime vuosina nousseet julkisuuteen yhä vahvemmin, monet mielenterveyden häiriöistä kärsivät kokevat stigmaa, joka huonontaa heidän elämänlaatuaan.

Stigmalla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöihin liittyviä kielteisiä ennakkokäsityksiä. Ennakkokäsitykset voivat olla vaikkapa sellaisia, että ajatellaan mielenterveyshäiriöiden olevan itseaiheutettuja ongelmia.

Kysymyksiä herää muun muassa siitä, kuuluuko tällaisia ongelmia hoitaa ja voiko ongelmista toipua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Jaana Suvisaari kertoo, että stigma voi näkyä palvelujärjestelmän tasolla esimerkiksi terveyskeskuspäivystyksissä ja sairaaloissa siinä, miten kohdataan toistuvasti itseään vahingoittavia tai päihtyneitä potilaita.

Pahimmassa tapauksessa seurauksena on se, että mielenterveyshäiriöistä kärsivät henkilöt eivät saa yhtä hyvää hoitoa kuin sellaiset, joilla häiriöitä ei ole.

”Stigma ilmiönä vaikuttaa toisaalta ihmisten yleisissä käsityksissä, ja se on potilaan näkökulmasta erityisen haitallinen ilmiö, jos hän rupeaa itsekin ajattelemaan samalla tavalla. Eli että ei vaikkapa voi parantua, tai että olisi muita vähempiarvoinen ihmisenä.”

Ennakkokäsityksiä mielenterveyshäiriöihin liittyen on niin tavallisilla ihmisillä kuin myös terveydenhuollon ammattilaisilla.

Suvisaari painottaa, että toistaiseksi ei ole kattavaa ymmärrystä siitä, miten laajasti ja missä kaikkialla stigmaa ilmenee.

”Tarvittaisiin sellaista tutkimusta, joka toisi ilmiön näkyväksi.”

Syyllisten etsiminen ei ole ratkaisujen hakemisessa oikea tie.

”Syyllistäminen ei auta. Luulen, että harva ihminen toimii niin tietoisesti, mutta niin voi käydä huomaamatta vaikka kiireessä.”

Tutkimusprofessori huomauttaa, että ennakkokäsitykset eivät suinkaan aina ole mitenkään pahantahtoisia, vaan kyse voi olla tiedostamattomista käsityksistä. Hyväntahtoisuuskin voi olla joskus potilaan näkökulmasta vahingollista.

”Jos joku diagnoosi koetaan erityisen leimaavaksi, ammattilainen voi olla haluttomampi antamaan sitä, vaikka ihmisellä tällainen häiriö olisikin. Se on sitten taas hoidon kannalta huono asia, jos ei ole annettu oikeaa diagnoosia.”

Stigmassa on se hyvä puoli, että siitä voi päästä eroon. Monessa maassa on ollut erilaisia stigman vähentämiseen pyrkiviä ohjelmia, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi.

Koulutuksessa keskeisessä roolissa ovat olleet itse mielenterveyshäiriöistä kärsineiden kokemukset.

”Kun ennakkokäsitykset perustuvat puutteelliseen tietoon, tieto on hyvä lääke niitä vastaan.”

Yksittäisen ihmisen tasolla stigmaa vähentää se, että miettii omaa suhtautumistaan mielenterveysongelmaisiin ihmisiin ja ylipäätään mielenterveysongelmiin.

Suvisaari kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, miten itse vaikkapa mielenterveyshäiriöistä puhuu.

”Tietyntyyppinen puhe ylläpitää sitä leimaa.”

Tutkimusprofessori arvioi, että meillä Suomessa suhtautuminen mielenterveysongelmiin ja toisaalta stigman kokemiseen on jakautunut melko vahvasti eri ikäryhmien välillä.

Nuoremmat ihmiset tietävät vanhempia paremmin eri mielenterveysongelmista ja hakeutuvat myös avun piiriin paremmin.