
Tuulivoimaa suunnitteilla 10-kertaisesti ydinvoimaan nähden
Suomessa on nopealla aikataululla toteutettavia tuulivoimahankkeita noin 13 000 megawatin edestä. Se on kymmenkertainen määrä Fennovoiman ydinvoimalaan verrattuna.
Tuulimyllyn roottorin napa ja konehuone ovat isoja kapistuksia. Mittakaavana EPV Tuulivoiman työmaapäällikkö Jani Keckman Ilmajoen Santavuorella. Kuva: Jyrki Johannes Tervo
Tuulivoimalan konehuone ei ole vielä saanut siipiä seurakseen Ilmajoella. Kuva: Jyrki Johannes TervoSuomen tuulivoimayhdistyksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä suuri määrä tuulivoimahankkeita, jotka voidaan saada tuotantoon nopealla aikataululla. Yhteensä hankkeita on suunnitteilla yli 12 900 megawatin edestä, joista yli 3 200 megawattia on jo luvitusvaiheessa tai rakennusvalmiita.
Yhdistyksen hankelistan mukaan Suomessa on 800 megawattia rakennusvalmiita tuulivoimahankkeita. Luvitettava hanke voi parhaimmillaan olla rakennusvalmis muutamassa kuukaudessa.
Suurin osa suunnitelluista hankkeista ei kuitenkaan toteudu ainakaan kovin pian, koska rakentaminen riippuu siitä, saako yhtiö hankkeelle valtion tukea. Syöttötariffina annettavan tuen suuruus on sähkön tukkuhintaan nähden jopa nelinkertainen, sen suuruus on 83,50 euroa megawattitunnilta.
Hallitus on rajannut tukea saavien tuulivoimaloiden määrän noin 2 000 megawattiin. Rannalle jääneet hankkeet odottavat seuraavaa uusiutuvan energian tukimallia, jonka hallitus on linjannut olevan teknologianeutraali. Mallia odotetaan syksyllä hallituksen energiapolitiikan linjausten yhteydessä.
Tuulivoimarakentamisesta löytyy maanantain MT:stä kattava tietopaketti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
