Eläinvierailla puhtaat paperit
Okraan on saapunut eläimiä lähes 60 eri tilalta. Näyttelyn järjestäjät ovat huolehtineet siitä, etteivät tarttuvat taudit pääsisi leviämään.
”Okrassa tautitutkimuksia on tehty enemmän kuin Evira ohjeistaa”, kertoo valvontaeläinlääkäri ja näyttelyn vastaava eläinlääkäri Sirkka Mattila.
Evira on antanut suositukset eläinten tutkimisesta maatalousnäyttelyä varten. Näyttelyn järjestäjä päättää kuitenkin itse, mitä tutkimuksia haluaa teettää.
Eviran ainoa vaatimus on, että eläimet on tunnistusmerkitty. Lampaiden ja vuohien tulee olla tilalta, joka kuuluu virustauti maedi-visnan vastustamisohjelmaan ja jolla ei ole todettu tautia.
Eläintenomistajille on kerrottu tarvittavista tutkimuksista ja todistuksista Okraan ilmoittautumisen yhteydessä. Eläimiltä on otettu muun muassa salmonellanäytteet. Lampaat ja vuohet on lisäksi tutkittu maedi-visnan ja TSE:n varalta.
Nautatiloilla on käynyt eläinlääkäri tarkistamassa, ettei tilalla ole kuukauteen ollut tarttuvia tauteja. Eläinten saavuttua kentälle Mattila on käynyt läpi todistukset ja tehnyt eläimille tulotarkastuksen.
”Kaikkea ei voi koskaan tutkia. Pieni riski on olemassa aina, kun eläimiä liikutellaan”, Mattila sanoo.
Mattilan mukaan karjanomistajat ovat nykyään hyvin valveutuneita.
”Vielä 20 vuotta sitten saatettiin lähteä näyttelyyn ilman mitään tutkimuksia tai todistuksia”, Mattila kertoo.
KATJA SAHLSTEDT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
