Hautala erosi harmaantalouden työryhmästä
Pimeää työvoimaa käyttänyt kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on jättänyt harmaan talouden ministerityöryhmän. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ilmoitti asiasta lauantaina puoluehallituksen kokouksessa Helsingissä.
Hautala ei halunnut virheensä syövän uskottavuutta hallituksen työltä.
Hautalan päätös oli odotettu. Muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ei pitänyt Hautalan jatkoa sopivana.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mielestä Hautalan olisi kannattanut erota työryhmästä heti.
Niinistön mukaan Hautala voi jatkaa ministerin tehtävässään. Puolue seuraa kuitenkin asian etenemistä ja esiin nousevia tietoja.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä työnantajamaksujen hoitamista pitäisi yksinkertaistaa harmaan talouden torjumiseksi. Työn teettäjältä pitäisi riittää yksi ilmoitus yhteen paikkaan, Sipilä sanoi Ylen TV1:ssä lauantaina. MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
