Omilla päästövähennyksillään Suomi ei pysäytä ilmastonmuutosta ‒ nyt tulisi keskittyä uusien energiaratkaisujen löytämiseen ja rahan taontaan
Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kansainvälisille energiamarkkinoille.Erilaiset ihmiskuntaa koettelevat kriisit ja historialliset murroskohdat toimivat teknologisen kehityksen vetureina.
Toisen maailmansodan ajan keksintöjen litania on valtava. Ensimmäinen elektroninen tietokone, penisilliinin sarjatuotanto, ilmastointiteippi, synteettinen kumi... ja lista jatkuu.
Synteettinen kumi, jonka päällä tavarat ja ihmiset liikkuvat nykyään, kehitettiin pakon sanelemana. Japani esti liittoutuneilta pääsyn Kaakkois-Aasiaan kumipuuplantaaseille.
Kumi oli kuitenkin sotakoneiston kannalta välttämätön ja korvaavan materiaalin löytämiseen laitettiin paljon paukkuja. Luonnon kumiin ei enää palattu, kun synteettisen tuotanto alkoi.
Teknologinen kehitys toisesta maailmansodasta tähän päivään on ollut päätä huimaavaa. Erityisesti tietotekniikan osalta viime vuosikymmenet ovat olleet uskomattomia.
Yhdessä asiassa teknologista muutosta ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kaikki liikkuu edelleen öljypohjaisilla polttoaineilla samoin kuin 1940-luvulla.
Energiakysymystä ei ole ratkaistu, sillä siihen ei ole ollut todellista tarvetta. Öljy ja muut fossiiliset polttoaineet ovat olleet liian halpoja ja helposti saatavia. Niiden käytölle ei ole ollut esteitä toisin kuin luonnonkumille toisessa maailmansodassa.
Tilanne on kuitenkin muuttunut Venäjän aloittaman sodan vuoksi. Energia on tullut ja tulee yhä kalliimmaksi. Elämme historiallisessa murroskohdassa.
Kriiseissä on aina voittajia ja häviäjiä. Voittajat ovat niitä, jotka eivät kynsin ja hampain takerru vanhaan vaan ovat nopeita ottamaan uusista haasteista kopin.
Ne maat ja yritykset, jotka kykenevät kehittämään uusia energiaratkaisuja, tulevat olemaan voittajia uudessa maailmantaloudessa. Suomella on korkeakoulutettuna ja teknologisesti kehittyneenä maana tuhannen taalan paikka tarttua tilanteeseen.
Nyt olisi korkea aika satsata kunnolla insinöörialojen koulutukseen ja tutkimukseen.
On hyvä muistaa, miten vuosituhannen alussa koko maailma kommunikoi suomalaisten puhelimien välityksellä. Kiitos tästä kuului maamme insinööriarmeijalle, jonka koulutuksen valtio oli tarjonnut.
Uusia energiaratkaisuja luoville yrityksille tulisi luoda parhaat mahdolliset puitteet, jotta ulkomaalaista pääomaa saataisiin poikimaan rahaa Suomeen. Kilpailijamaita kevyempi verokohtelu tiettyjen ehtojen täyttyessä voisi olla perusteltua.
Putinin ja energiakriisin lisäksi meillä on vastassamme vielä suurempi vihollinen nimeltään ilmastonmuutos. Sen torjuminen voitaisiin hoitaa samalla.
Ilmastonmuutoksen kannalta on täysin yhdentekevää, vaikka jokainen suomalainen muuttaisi savupirttiin ja lopettaisi kuluttamisen. Omilla päästövähennyksillämme emme saa todellisuudessa mitään merkittävää aikaan. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 0,1 prosenttia.
Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä välinpitämättömyyteen. Päinvastoin, meidän tulee olla kokoamme suurempi.
Jos Suomessa kyetään tekemään todellisia läpimurtoja energiataloudessa, niiden viennillä maailmalle voi olla valtava vaikutus.
Energiamarkkinat ovat olleet fossiilisten polttoaineiden markkinat. Suomella ei ole ollut tällä sektorilla aikaisemmin tarjottavaa, mutta nyt voisi olla.
Syntyisipä meille jokin uusiutuvan energian Nokia, joka ratkaisisi energiakysymyksen, ilmastonmuutoksen sekä alijäämäisen julkisen talouden.
Kolumin otsikkoa muutettu.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




