Libyan tulvien uhriluku nousi yli 11 000:een – "Humanitaarinen tilanne on synkkä"
Kahdessa myrskyn murtamassa padossa oli ollut halkeamia jo vuosikymmenien ajan.
Uhriluvun pelätään edelleen nousevan, sillä pelastus- ja etsintäoperaatiot Dernassa jatkuvat. Yli 10 000 ihmistä on YK:n mukaan yhä kateissa. AFP / LEHTIKUVA.Libyassa Dernan kaupungin tulvauhrien määrä on noussut noin 11 300:een, kertoo YK.
Uhriluvun pelätään edelleen nousevan, sillä pelastus- ja etsintäoperaatiot kaupungissa jatkuvat. Yli 10 000 ihmistä on YK:n mukaan yhä kateissa.
”Humanitaarinen tilanne on erityisen synkkä Dernassa”, YK totesi. Kaupungissa kärsitään esimerkiksi puhtaan juomaveden puutteesta.
Viikko sitten sunnuntaina murtuneiden patojen aiheuttamat tulvat aiheuttivat suurta tuhoa Välimeren rannikolla sijaitsevassa Dernassa.
Kansainvälisiä avustuslähetyksiä alkoi eilen saapua Libyaan. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Libyan itäiseen Bengasin kaupunkiin saapui lauantaina 29 tonnia terveydenhuoltotarvikkeita.
Dernan ulkopuolella noin 170 ihmisen arvioidaan kuolleen itäisessä Libyassa tulvien vuoksi.
Kahdessa myrskyn murtamassa padossa oli ollut halkeamia jo vuosikymmenien ajan, Libyan valtakunnansyyttäjä kertoi lauantaina. Murtuneet padot oli rakennettu 1970-luvulla.
Vuonna 2010 patoja korjaamaan alkanut turkkilaisyritys joutui keskeyttämään työnsä vain viiden kuukauden työskentelyn jälkeen, kun maassa alkoi Muammar Gaddafin valtakauden vuonna 2011 päättänyt vallankumous.
Tämän jälkeen korjaustoimille on määritelty vuosittain budjetti, mutta maan hallitukset eivät olleet viranomaislähteiden mukaan ottaneet patojen korjausta asialistoilleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
