Yle: Alle puolet perussuomalaisia viimeksi äänestäneistä aikoo äänestää puoluetta ensi vaaleissa
Keskusta kärsii samasta ongelmasta kuin perussuomalaiset, vaikka tilanne ei olekaan yhtä paha.
Noin neljännes perussuomalaisia viimeksi äänestäneistä on jo valinnut toisen puolueen, jota aikoo äänestää tällä kerralla. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄAlle puolet perussuomalaisia viime eduskuntavaaleissa äänestäneistä aikoo äänestää puoluetta myös ensi vaaleissa, selviää Ylen kesäkuun puoluekannatusmittauksen tausta-aineistosta.
Noin neljännes perussuomalaisia viimeksi äänestäneistä on jo valinnut toisen puolueen, jota aikoo äänestää tällä kerralla. Toinen neljännes ei osaa sanoa, mitä puoluetta äänestäisi.
Aikaisemmissa kannatusmittauksissa perussuomalaisten tilanne on ollut vielä paljon pahempi. Kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo, että vähimmillään alle kolmasosa puoluetta viime vaaleissa äänestäneistä aikoi äänestää sitä uudelleen.
Keskusta kärsii samasta ongelmasta kuin perussuomalaiset, vaikka tilanne ei olekaan yhtä paha. Lähes kolmasosa keskustaa viime vaaleissa äänestäneistä on joko päättänyt äänestää tällä kertaa toista puoluetta tai on epävarma ensi vaalien puoluevalinnastaan.
Vasemmistoliitto ja SDP sen sijaan ovata onnistuneet pitämään varsin hyvin kiinni viimekertaisista äänestäjistään. Vasemmistoliiton äänestäjistä yli kolme neljäsosaa ja SDP:n äänestäjistä reilut 70 prosenttia ovat aikeissa äänestää ensi vaaleissa samaa puoluetta kuin viimeksi.
Kumpikaan puolue ei kuitenkaan menestynyt viime valeissa, joten viime vaalien äänestäjäkunnasta kiinni pitäminen ei kanna pitkälle ensi vaaleissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
