MTK:n vaalipaneeli: ”Älkää ostako sitä”
”Älkää ostako sitä”, vastasi kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) yleisökysymykseen, mitä tehdä, kun Suomeen tuodaan tuoretta lohta. MTK:n järjestämässä EU-vaalipaneelissa suhtauduttiin varauksella EU:n ja USA:n sopimukseen vapaasta kaupasta.MTK:n järjestämän EU-vaalipaneelin meppiehdokkaat kehottivat kansalaisia käyttämään ääntään vaalikopin lisäksi myös kaupan kassalla.
”Kuluttajilla on vastuuta kyseenalaistaa ja EU:n tehtävä on antaa tietoa kuluttajalle. Tässä EU:n elintarvikelakia pitäisi tarkentaa”, vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland sanoi.
Kipakimmat kommentit MTK:n järjestämässä EU-vaalipaneelissa kuultiin kuitenkin EU:n ja Yhdysvaltojen välille sovittavasta vapaan kaupan sopimuksesta.
Sopimuksessa nähdään myös mahdollisuuksia, mutta varovaisuus voitti.
Kansanedustaja Mats Nylundin (r.) mielestä kauppasopimus voi olla vaarallinen Suomen maataloudelle.
”Vapaa kauppa on aina ollut hankala maataloudelle, sillä ruoka on niin tärkeä kaikille maille. On äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi hormonilihaa ei sallita”, rkp:n kansanedustaja Nylund sanoi.
Meppi Liisa Jaakonsaari (sd.) kuvaili kauppasopimuksen kokoa toteamalla, että se voi saada koko maailman talouden kasvu-uralle. Hänkin haluaa olla varovainen.
Myös vasemmistoliiton Pia Lohikoski manasi kauppasopimuksen olevan vaarallinen.
”Suomen maatalous tulee kärsimään vapaasta kaupasta. Eurooppalainen tapa suojella kuluttajaa ja ympäristöä sekä elintarviketeollisuuden työpaikat vaarantuvat. Yhdysvaltalainen ruoka tulee vyörymään tänne Eurooppaan”, Lohikoski manasi.
Kokoomuksen meppi Petri Sarvamaa arveli, ettei Euroopan maatalouden kilpailukyky riitä ja siksi on syytä olla tiukkana.
”Asetamme erittäin kovat kriteerit kotimaiselle tuotannolle, mutta avaamme rajat. Lopputulos on, että oma tuotanto kärsii. Se on tapahtunut Ruotsissa. Esimerkiksi uusi eläinsuojelulaki on tällainen riski”, Nylund sanoi.
MTK:n paneeli pidettiin perjantaina Helsingissä lähiruokamessujen yhteydessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

