Rakentamisen päästöistä jopa puolet voi jäädä piiloon: Pakollisissa laskelmissa ei huomioida perustuksia, parkkihalleja tai metsäkatoa

Helsinki rakentaa ja laajenee. Kuvassa rakennetaan uutta puretun rakennuksen tilalle Mannerheimintiellä.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Ensi vuoden alusta voimaan astuva sääntely uudisrakentamisen ilmastopäästöille on jäämässä tyngäksi.

Iso osa päästöistä jää huomioimatta, sillä pakolliseksi tulevan hiiliraja-arvon laskennassa ei huomioida maan alle tehtäviä rakenteita, kuten perustuksia ja parkkihalleja.

Ympäristöministeriön laatimaa laskentatapaa arvostelee tekninen johtaja Mikko Somersalmi ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestöstä (Rakli).

”Sääntelyssä yksinkertaistetaan asioita, jotta saadaan vertailukelpoinen, kansallinen raja-arvo. Sen ohjausvaikutus voidaan kyseenalaistaa, kun laskennassa ei huomioida kaikkia päästöjä.”

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on tehnyt laskelmia rakentamiensa kohteiden ilmastopäästöistä. Kävi ilmi, että jättämällä maanalaiset rakenteet pois laskuista, hiilijalanjälki saadaan näyttämään noin 14–44 prosenttia todellista pienemmältä.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on rakennettu paljon rannoille ja merenpohjaan, mikä aiheuttaa keskimääräistä enemmän päästöjä.

Mitä vaikeampiin maaperäolosuhteisiin rakennetaan, sen enemmän päästöjä aiheutuu perustuksista. Esimerkiksi kallion louhiminen ei aiheuta yhtä paljon päästöjä kuin kantavien betonirakenteiden teko vetiseen maahan.

Somersalmi painottaa, että rakentamisen päästöjen hillintä alkaa kaavoituksesta. Ilmaston ja luonnon kannalta on huomattavasti haitallisempaa raivata metsää asuinalueiden tieltä kuin hyödyntää vanhoja teollisuusalueita ja täydentää jo olemassa olevia asuinalueita, joissa infrastruktuuria on jo valmiina.

Kaupungeissa kestävä ratkaisu on myös rakentaa tiiviimmin ja entistä korkeampia kerrostaloja.

Somersalmi arvioi, että kehitystä tapahtuu parempaan suuntaan, sillä esimerkiksi Helsingillä ja Tampereella on jo käytössä työkalu asemaakaava-alueiden päästöjen arviointiin. Tosin niiden hyödyntäminen on vapaaehtoista.

Rakennusalalla on herännyt huoli, että ilmastopäästöjen minimointi johtaa kertakäyttörakentamiseen eli käytännössä materiaalien vähentämiseen ja siten rakennuksen käyttöiän lyhenemiseen ja jatkuvaan korjaamiseen.

”Ei pidä tehdä huonosti ja kevyesti, jotta saadaan hiilijalanjälki näyttämään hyvältä, vaan rakentaa laadukasta ja kestävää sadoiksi vuosiksi”, Somersalmi toteaa.

Hiilijalanjäljen raja-arvoa laskettaessa rakennusten käyttöiäksi oletetaan vain 50 vuotta. Somersalmen mukaan kyse on yksinkertaistamisesta ja vakioinnista, jotta saadaan vertailtava luku. Harva rakentaa tarkoituksella niin lyhytikäisiä rakennuksia, ellei kyse ole siirrettävistä väistötiloista.

Toiveena on, että tulevaisuudessa rakennusten päästöjä vertaillaan ja ohjataan todellisen hiilijalanjäljen mukaan, eikä teoreettisen ja puutteellisen raja-arvon mukaan.

Somersalmen mukaan moni Suomessa toimiva iso tilaaja ja urakoitsija on jo pitkään pyrkinyt laskemaan hankkeidensa todellisia hiilijalanjälkiä.

Hallitussihteeri Mikko Koskela ympäristöministeriöstä kertoo, että asetus rakentamisen päästörajoista on lähdössä keväällä lausuntokierrokselle. Esityksessä raja-arvot eivät koske pientaloja.

Päästöraja-arvon alittuminen todennetaan tekemällä ilmastoselvitys vasta rakennuksen käyttöönottovaiheessa. Laissa ei ole määrätty sanktioita raja-arvon ylittymisestä.

Jos raja-arvo ylittyy, rakennusta ei Koskelan mukaan voida välttämättä ottaa käyttöön ilman muutoksia tai erillistä poikkeusta. Asia jää kuntien viranomaisten harkintaan.

Noin kolmannes Suomen ilmastopäästöistä on peräisin rakennuksista ja rakentamisesta. Ala on myös merkittävin metsäkadon aiheuttaja. Suomessa rakentamisen tieltä katoaa metsää noin 7 000–10 000 hehtaaria vuodessa.