
Lämmin korkeapaine saapuu ja jää jopa viikoksi Suomen ylle – samalla hallan vaara kasvaa koko maassa
Vahvistuva korkeapaine nostaa lämpötilat selvästi keskimääräistä korkeammaksi. Poutaisessa ja selkeässä säätyypissä kasvaa yöpakkasten vaara kasvaa. Varsinkin torstain vastainen yö vaikuttaa kylmältä.Yön kuurosateet ovat jo hiipuneet, ja tänään keskiviikkona vain lounaisilla merialueilla sekä itärajan tuntumassa voi tulla joitain sadekuuroja.
Lämpötila on kautta maan pitkänajan keskiarvojen tuntumassa, mutta varsinkin tulevina päivinä saadaan nauttia kauniista syksystä, kun päivälämpötilat nousevat koko maassa ja mikä parasta, yhä enenevissä määrin auringonpaisteen kera.
Korkeapaine voi onnistua pidättelemään Jäämeren kylmää ilmaa pääsemästä maahamme verrattain pitkään, mutta välillä kylmän säärintaman liike onnistuu tuomaan Pohjois-Lappiin joitain sateita. Muualle ei ole luvassa kuin poutaa.
Korkeapaineen selkeän poutasään myötä yöpakkaset ja halla vakiintuvat vieraiksemme, ja varsinkin torstain vastainen yö vaikuttaa kylmältä.
Suurella varmuudella voidaan sanoa, ettei korkeapaine anna periksi ennen ensi viikkoa, ja todennäköisyys, että tilanne jatkuu ennallaan koko ensi viikon loppuun saakka, on varteenotettavan suuri. Siitä pidemmälle epävarmuus kasvaa jo huomattavasti. Oli miten oli, syystöitä päästään tekemään suotuisissa olosuhteissa vielä viikkokalenterin seuraavankin aukeaman päivinä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

