Alle 15 prosenttia suomalaisista aikoo suunnata ulkomaille talven aikana — innokkaimmat matkaajat löytyvät pääkaupunkiseudulta
LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan taajama- ja maaseutukunnissa asuvilla vastaajilla matkustushalukkuutta esiintyy alle 10 prosentilla.
49 prosenttia vastaajista ilmoittaa harkitsevansa jatkossa tarkemmin ulkomaanlomia. Kuva: Jarkko SirkiäVakuutusyhtiö LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan 14 prosenttia suomalaisista on lähdössä ulkomaanmatkalle tulevan talven aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Suurin matkustusinto on hyvätuloisilla, mutta ulkomaanmatkailun uskotaan yleisesti palautuvan koronapandemiaa edeltävälle tasolle tautitilanteen helpottaessa. Vastaavasti 80 prosenttia vastaajista ilmoitti pysyvänsä talven kotimaassa ja 6 prosenttia ei ottanut asiaan kantaa.
"Suomalaiset matkustavat edelleen kotimaassa, mutta saamiemme vahinkoilmoitusten perusteella matkat ovat syksyn mittaan alkaneet suuntautua yhä enemmän myös ulkomaille. Kaikista matkavahinkoihin liittyvistä yhteydenotoista jo jopa 40 prosenttia koskee ulkomaanmatkoja", arvioi LähiTapiolan korvauspalveluiden asiantuntija Sari Laakso.
Suurin matkustusinto oli yli 85 000 euroa vuodessa ansaitsevilla, joista 29 prosenttia ilmoitti olevansa lähdössä ulkomaanmatkalle talven aikana. Pääkaupunkiseudulla asuvista vastaajista jopa joka viides oli lähdössä ulkomaille. Taajama- ja maaseutukunnissa asuvilla vastaajilla matkustushalukkuutta esiintyy alle 10 prosentilla.
Enemmistö, eli 67 prosenttia vastaajista uskoo, että suomalaiset alkavat tehdä ulkomaanmatkoja vanhaan tapaansa melko pian koronatilanteen helpotuttua. Samaan aikaan kuitenkin 49 prosenttia vastaajista ilmoittaa harkitsevansa jatkossa tarkemmin ulkomaanlomia. Enemmistö vastaajista, 58 prosenttia, kertoo myös uskovansa suomalaisten edelleen suosivan kotimaan lomamatkailua vaihtoehtona ulkomaanmatkoille.
Arjen katsaus -tutkimuksen toteutti Kantar TNS. Kyselyyn vastasi 1 013 ihmistä syyskuussa 2021. Vastanneet edustavat 15–74-vuotiasta väestöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
