Kyläyhdistys havahtui koronahuoleen – häiriötilasuunnitelma kaivettiin esille ja yhdistys auttaa nyt syrjässä asuvia vanhuksia
Lantulan kylässä kauppakassit tuodaan vapaaehtoisvoimin kotiovelle ja ihmisiin pidetään muutenkin yhteyttä.
Lantulan seudun kyläyhdistys Sastamalassa auttaa vanhempaa väkeä koronapaossa. Yhdistyksen vapaaehtoinen, opettaja Aarne Toivo kävi esittäytymässä yksin asuvalle Tuulamaija Pajuselle tämän kotiovella. Mukana oli yhdistyksen puheenjohtaja Leena Virri-Hanhijärvi. Kuva: Jarno MelaLantulan seudun kyläyhdistys Sastamalassa heräsi nopeasti koronatilanteeseen. Yhdistys tarjoaa oman kylän vanhemmille ihmisille kaupassakäyntiapua, kun yli 70-vuotiaiden pitäisi vältellä sosiaalisia kontakteja.
Yhdistys on jo pitkään järjestänyt perjantaisin oman kylän vanhemmalle väelle ruokatarjoilua, jonne ihmiset ovat tulleet joko järjestetyllä kuljetuksella tai omilla autoillaan. Tämä toiminta jouduttiin koronan takia lopettamaan, mutta yhdistyksellä on hyvä kuva kylän asukkaiden tilanteesta.
”Monilla täällä asuvilla vanhuksilla ei ole nettiä tai älypuhelinta, ja yhteyttä pidetään siksi puhelimella”, sanoo Lantulan seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Virri-Hanhijärvi.
Lantulassa asukkaita on noin kaksisataa, joista entisen koulun ympäristössä asuu noin kolmasosa. Muut asuvat hajallaan syrjemmällä maaseudulla. Virri-Hanhijärvi arvioi, että yhdistyksen tarjoaman avun piirissä on arviolta 10–20 henkilöä, tilanteesta riippuen.
”Kaikkea ei ole vielä kartoitettu, koska tässä on ollut päällä aikamoinen hulabaloo. Ihmiset eivät vielä oikein ymmärrä tätä asiaa, eikä avuntarve ole hahmottunut.”
”Monella on lähipiirissä nuorempi ihminen, joka voi auttaa, mutta me olemme varalla. Moni miettii nyt sitä, miten asiat hoidetaan, jos lapset ovat vaikka Helsingissä töissä. Sieltä on hankala käydä auttamassa”, Virri-Hanhijärvi sanoo.
Ihmisten avuntarve on heräämässä pikkuhiljaa, sillä moni kävi kaupassa tankkaamassa kaappeja viime viikolla, eikä tällä viikolla asiointitarvetta ole vielä välttämättä ollut.
”Tarkoitus on, että kyläyhdistyksen auttaja käy kaupassa, mutta ei kuljeta ihmisiä sinne. Emme halua ottaa vastuuta siitä, että joku saa kauppareissulla tartunnan. Hakija pystyy kyllä oman hygieniansa hoitamaan.”
Kyläyhdistyksessä on sovittu, että auttaja hoitaa kauppakassit kotiovelle, mutta ei mene sisälle, ellei erityistä tarvetta ole. Virri-Hanhijärven mukaan kyläyhdistyksen apu ja soitot vanhuksille on otettu ilolla vastaan. Niistä on kiitelty kovin jo etukäteen,
Kyläyhdistyksen tarjoamassa koronaringissä on mukana Virri-Hanhijärven lisäksi kolme henkilöä ja pari muuta on saatavissa tarvittaessa mukaan. Työ tehdään vapaaehtoisvoimin ja on autettaville ilmaista.
Lisäksi kyläyhdistyksellä on kaksi palkattua kyläavustajaa, josta tällä hetkellä toinen auttaa kylällä apua tarvitsevia vanhuksia erilaisissa kotitöissä, kuten siivouksissa, ruuanlaitossa tai pihatöissä.
Jokaisen asiakkaan kanssa sovitaan ennakolta, tarvitaanko apua, ja työssä vältetään lähikontaktia.
Lantulan kyläyhdistys on jo ennalta varautunut toimimaan poikkeustilanteessa. Yhdistyksellä on jopa suunnitelma poikkeustilanteessa toimimista varten. Se laadittiin vuoden 2011 Tapani-myrskyn jälkeen. Tuolloin yhdistys käynnisti avun kylillä sähköttä jääneille vanhuksille.
Suunnitelmassa Lantulan alue on jaettu teiden mukaan osiin. Kullakin lohkolla on oma vastuuhenkilönsä ja mahdolliset autettavat kartoitettu ennalta.
”Tapani-myrskyn jälkeen kaupungeissa ei samalla tavalla oltu poikkeustilanteessa, mutta meillä se oli tärkeä herättäjä siihen, että poikkeustilanteisiin on varauduttava.”
Pari vuotta sitten yhdistys järjesti SPR:n kanssa evakuointiharjoituksen sähkökatkojen varalle; osa apua tarvitsevista vanhuksista haettiin kylätalolle suojaan, osalle toimitettiin apua kotiin. Nyt suunnitelmat on taas päivitetty korona-apua varten.
Omista vanhemmista sukulaisista huolissaan oleville ihmisille Virri-Hanhijärvi esittää toiveen.
”Pitäkää yhteyttää omaan vanhukseen ja selvittäkää olisiko lähialueilla joku henkilö, joka voisi käydä hänen puolestaan kaupassa tai hoitamassa asioita.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
