Järvien sinileväkukinnot runsastuneet hieman
Järvillä sinilevähavainnot ovat lisääntyneet hieman. Havaintojen määrä vastaa tällä hetkellä pitkäaikaista keskiarvoa. Järvillä lisääntyneiden sinileväkukintojen taustalla on todennäköisesti vesien pintalämpötilojen nousu sekä tuulten heikkeneminen.
Kuluneen viikon aikana sinilevää on havaittu yhteensä 49 valtakunnallisella havaintopaikalla. Näistä 42 havaintopaikalla sinilevää on ollut vähän. Runsaita sinilevien pintakukintoja on todettu kuudella ja erittäin runsas sinileväkukinta yhdellä valtakunnallisella havaintopaikalla.
Järvien lämpötilat ovat tällä hetkellä pääosin lähellä ajankohdan keskiarvoja. Pintalämpötila vaihtelee nyt maan etelä- ja keskiosissa enimmäkseen 18 ja 20 asteen ja pohjoisessa 15 ja 17 asteen välillä.
Sinileväkukintoja on havaittu Suomen merialueilla yhä keskimääräistä vähemmän. Saaristomereltä, itäiseltä Suomenlahdelta ja Perämeren rannikolta on muutamia sinilevähavaintoja virallisilta rannikkoseurantapisteiltä.
Meriveden pintalämpötila on Pohjanlahdella 14–17 astetta, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa 15–17 astetta ja Suomenlahdella 16–17 astetta.
Saaristomerellä ja rannikoilla merivesi on paikoin noin 20 asteista.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
