Jorma Ollila suosittaa Pohjoismaille tiiviimpää energiayhteistyötä
Jorma Ollila ehdottaa muun muassa yhteispohjoismaisten tutkimus- ja kehitysinvestointien kasvattamista.
Jorma Ollila toteaa raportissa, että vihreään talouteen siirryttäessä vaikeimmat haasteet ovat vasta edessä. Kuva: LEHTIKUVA / Seppo SamuliNokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila suosittelee, että Pohjoismaat tiivistäisivät energia-alan yhteistyötään selviytyäkseen paremmin tulevista muutoksista. Ollila teki 14 ehdotusta sisältävän raporttinsa Pohjoismaiden ministerineuvoston pyynnöstä.
Raportissa Ollila toteaa, että vihreään talouteen siirryttäessä vaikeimmat haasteet ovat vasta edessä, varsinkin liikennesektorilla. Pienet Pohjoismaat eivät selviydy kilpailussa ilman yhteistyötä.
"Meidän on oltava kunnianhimoisia. Tähtäimessä tulee olla maailman älykkäimmän energiajärjestelmän luominen ja kustannustehokkaimman ratkaisun löytäminen vihreään talouteen siirtymiseksi", Ollila suosittelee.
Ollila ehdottaa muun muassa yhteispohjoismaisten tutkimus- ja kehitysinvestointien kasvattamista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
