Uutissuomalainen: Poikkeuksellisen moni kunnanjohtaja on joutunut jättämään virkansa luottamuspulan vuoksi viime vuonna ja tämän vuoden alussa
Kuntaliiton Juha Myllymäki arvioi, että epäluottamuserojen lisääntymiseen on voinut vaikuttaa kuntakentän murros.Kuntaliiton tiedossa on, että viime vuonna ja tämän vuoden alussa yhteensä yhdeksän kunnanjohtajaa on joutunut jättämään virkansa luottamuspulan vuoksi, uutisoi Uutissuomalainen.
Kuntaliiton lakiasianjohtajan Juha Myllymäen mukaan tavallisesti tällaisia eroja on vuosittain vain muutamia. Myllymäki kertoo jutussa, että erotapausten lisäksi seitsemässä muussakin kunnassa kunnanjohtajaan kohdistunut epäluottamus nousi viime vuonna esille mutta ei johtanut eroon.
Uutissuomalaisen tietojen mukaan viime vuonna Kemiönsaaren, Kokemäen, Mänttä-Vilppulan, Sodankylän ja Valkeakosken kunnanjohtajat irtisanoutuivat itse epäluottamustilanteissa ja Kolarin kunnanjohtaja irtisanottiin.
Tyytymättömyyttä oli taustalla myös Kangasniemellä, missä marraskuussa sovittiin kunnanjohtajan erorahasta ja hänen tammikuussa 2021 tapahtuneesta irtisanoutumisestaan siten, että virkasuhde päättyy jo ennen eläkeikää tulevana kesänä. Tänä vuonna epäluottamus on johtanut kunnanjohtajien eroon myös Keuruulla ja Ylöjärvellä.
Kuntaliiton Myllymäki arvioi, että epäluottamuserojen lisääntymiseen on voinut vaikuttaa kuntakentän murros, jossa muun muassa väestön ikääntyminen, muuttoliike ja taloustilanne aiheuttavat paineita kunnissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

